Kannattavuutta tärkkelysperunan viljelystä

Julkaistu Luomulehdessä 1/2017

Teksti ja kuvat: Erkki Pöytäniemi

 

Vuoden 2011 jälkeen luomutärkkelyksen vienti Suomesta ja Latviasta on nelinkertaistunut ja globaali markkinaosuus on yhteensä noin 40 %. Markkinoita ei ole ensisijaisesti otettu kilpailijoilta vaan ennen kaikkea kokonaismarkkina kasvaa voimakkaasti.

**

Suuri osa suomalaisesta luomuviljasta viedään muodossa tai toisessa. Toinen satokasvi, jota Suomessa viljellään lähes pelkästään viennin tarpeisiin, on tärkkelysperuna. Vaikka hehtaarimäärät eivät olekaan luomukauraan verrattavia, on luomuperunatärkkelystä valmistava Finnamyl maailman kolmanneksi suurin luomuperunatärkkelyksen tuottaja.

Yhteistyökumppani Aloja Starkelsen Latviassa on toiseksi suurin, joten markkina-asema yhdessä on vahva. Markkinaosuutta on mahdotonta ylläpitää ilman tärkkelysperunan viljelyalojen kasvattamista, sillä markkina on voimakkaassa kasvussa ja myytävää tarvitaan lisää. Asiakkaat ovat Länsi-Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa.

 (Erkki Poytaniemi)

Luomutärkkelysperunaa Ahosen luomutilalla Nakkilassa heinäkuun alussa 2015. Kuva: Erkki Pöytäniemi.

Kasvua kansainvälisellä yhteistyöllä

Luomuperunatärkkelyksen tarinalla Suomessa on ehkä hieman epätavallinen alku, sillä luomutärkkelysperunan viljely alkoi Satakunnan vankilasta 1993. Silloin vankiloiden maatilat siirrettiin valtiovallan päätöksellä luomuun. Vankila oli tärkkelysperunan sopimustuottaja ja jatkoi sen viljelyä luomuna.

Finnamyl otti tilanteesta kopin ja ryhtyi jalostamaan luomuperunat erikseen luomuperunatärkkelykseksi ja pakkasi sen rasioihin kotimaiselle kuluttajamarkkinalle. Vuonna 2003 Finnamyl lähti mukaan Organic Food Finland -vientiyhteistyöhön, joskin tuotantomäärät pysyivät useita vuosia melko vaatimattomina viljelijöiden puutteen takia.

Vuonna 2011 aloitettiin yhteistyö latvialaisen, ruotsalaiseen Lyckeby ryhmään kuuluvan, Aloja Starkelsenin kanssa organicpotatostarch.com nimen alla. Yhteistyön tarkoituksena oli luomuperunatärkkelyksen vientimarkkinoiden kehittäminen yhdessä. Samalla viljelyaloja pystyttiin kasvattamaan melko voimakkaasti nykyiseen 168 hehtaariin Suomessa ja 161 hehtaariin Latviassa.

Sivuvirrat hyödynnetään

Perunatärkkelystä voi periaatteessa valmistaa vaikka omassa keittiössä. Raastetaan raakaa perunaa veteen, siivilöidään kiintoaines pois ja annetaan tärkkelyksen sedimentoitua astian pohjalle. Myöskään teollisessa mittakaavassa valmistuksessa ei käytetä mitään lisäaineita vaan prosessi on täysin mekaaninen ja prosessin ainoa apuaine on puhdas vesi.

Perunatärkkelyksen sivuvirtojakin pystytään hyödyntämään. Perunapulppa menee luomusertifioituna luomukarjatilalle. Finnamylillä tehtiin 2015 mittava investointi perunaproteiinin erotuslaitokseen, josta jatkossa saadaan myös luomuperunaproteiini eroteltua. Tiivistetty perunamehu käytetään lannoitteena, jolloin valtaosa ravinteista palautuu pelloille – tärkkelyksessä itsessäänhän ei ole ravinteita.

Rikkakasvit pitää olla hallinnassa

Tärkkelysperuna sopii hyvin kevyemmille hieta- ja multamaille, joilla kestorikkakasvit on saatu kuriin hyvällä viljelykierrolla. Perunaa voi olla kierrossa joka neljäs vuosi siten, että nurmen jälkeen viljellään viljaa perunan esikasvina. Pääosa mahdollisesta karjanlannasta annetaan viljalle. Jos perunalle annettaan lantaa, tulisi sen olla kompostoitunutta.

 (Erkki Poytaniemi, Erkki Pöytäniemi)

Finnamyl Oy:n viljelypäällikkö Kimmo Pusa tarkistaa luomutärkkelysperunakasvustoa. Kuva: Erkki Pöytäniemi.

Perunan rikkaruohontorjunta tapahtuu mekaanisesti, mutta kestorikkakasvit, erityisesti juolavehnä, ohdake ja valvatti olisi hyvä saada kuriin jo ennen perunan viljelyä.  Vakavimmat kasvitaudit ovat perunarutto ja lehtipolte. Tärkeimmät torjuntakeinot ovat lajikevalinta, viljelykierto ja harvempi istutusväli. Kemiallinen torjunta ei tietenkään luomussa tule kyseeseen, mutta joitakin perunakasvustoa vahvistavia kaupallisia tuotteita on parhaillaan kokeiltavina.

Tärkkelysperuna sopii tuotantosuunnaksi erityisesti silloin, kun perunaa voidaan viljellä suuremmalla pinta-alalla. Vähimmäisala tulisi olla 4-5 hehtaaria, jolloin tärkkelysperunaa saataisiin pari rekallista toimitettavaksi tehtaalle.  Finnamylin suurin luomutärkkelysperunan sopimustuottaja viljelee sitä yli 100:lla hehtaarilla vuosittain, mutta tyypillisesti luomusopimukset ovat alle 10 hehtaaria.

Tärkkelysperunan etuna on se, että koko sato toimitetaan suoraan sadonkorjuusta kahtena etukäteen sovittuna päivänä syys-lokakuussa tehtaalle. Tuottajalla ei ole varastointikustannuksia, varastotappioita, lajittelua, markkinointiriskiä eikä myyntikustannuksia. Tuotanto on sopimustuotantoa ja hinta sovitaan keväällä.

Viljelyalaa voi lisätä reilusti

Kenelle luomutärkkelysperunan tuotanto sitten sopisi? Yksi mahdollisuus olisi luomuruokaperunan tuottaja, jolla on mahdollisuus ja halu merkittävästi lisätä perunantuotantoaan, mutta ruokaperunalle ei ole myyntikanavia tai tilalla ei ole riittävästi pakkaus- ja varastointitilaa.

Jos koneketju mahdollistaa viljelyn nykyistä suuremmalla pinta-alalla tai koneketjuun halutaan investoida, voi lisähehtaareja laittaa luomutärkkelysperunalle runsaastikin. Luomutärkkelysperunan viljely voi sopia viljatilallekin, jos läheltä löytyy perunanvilljelyn konekantaa yhteiskäyttöön. Tärkkelysperunalajikkeet ovat myöhäisiä, joten ainakin sadonkorjuu tapahtuu myöhemmin kuin ruokaperunalla. Koneethan voivat olla yhteiskäytössä myös tavanomaisen perunanviljelijän kanssa.

Luomutärkkelyksestä maksetaan tuottajalle noin kaksinkertaista hintaa verrattuna tavanomaiseen perunatärkkelykseen. Hinta on vakaa, eikä sitä ole koko luomutärkkelysperunatuotannon historian aikana kertaakaan laskettu. Kannattavuus on luomuviljanviljelyä parempi. Uudet katetuottolaskelmat ovat valmistumassa yhteistyössä ProAgrian kanssa.

 (Photographer: Erkki Poytaniemi)

Tauno Hentinen esittelee Finnamylillä luomuperunatärkkelyksen valmistusta. Puhdas tärkkelys on valmista kuivattavaksi ja pakattavaksi. Kuva: Erkki Pöytäniemi .

Miksi tärkkelysperunan markkina kasvaa?

  • – Luomun kokonaismarkkina kasvaa globaalisti noin 10 % vuodessa.
  • – Luomumarkkinoiden kehittyessä jalostettujen luomuelintarvikkeiden osuus kasvaa, jolloin perunatärkkelyksen kaltaisia funktionaalisia raaka-aineita tarvitaan yhä enemmän.
  • – Aikaisemmin luomuperunatärkkelystä valmisti merkittävästi vain yksi itävaltalainen yritys, jolloin markkinalla ei ollut kilpailua eikä luottamusta raaka-aineen saatavuuteen.
  • – Perunatärkkelyksen funktionaalisten ominaisuuksien ylivertaisuus verrattuna muihin tärkkelyksiin (vehnä- ja maissitärkkelys, tapioka ym.) tulee yhä paremmin tuotekehittäjien tietoon.

Viimeksi mainittu seikka on luomuperunatärkkelyksen markkinoinnin keskiössä. Merkittävimmiksi kilpailijoiksi katsotaankin muut luomutärkkelykset. Funktionaalisuudella tarkoitetaan tässä raaka-aineen käyttämistä esimerkiksi vedensidontaan, viskositeetin muodostamiseen, elintarvikeliimana, kantaja-aineena tai paakkuuntumisenestoaineena. Erilaisia sovellusalueita on lukemattomia. Asialla on erityinen merkitys luomutuotteissa, joissa ei voida käyttää kemiallisesti muunneltuja tärkkelyksiä. Vain pieni osa perunatärkkelyksestä myydään sellaisenaan kuluttajamarkkinoilla.

Perunatärkkelyksestä on perinteisesti tehty myös tärkkelyshelmiä, ts. Helmi-puuroa. Helmipuurosta on nyt kehitetty myös luomuversio, jota viedään Sago potato pearls -nimellä mm. Tanskaan. Aloja Starkelsenilla tuotetaan myös perunatärkkelystä sisältävää luomuleivinjauhetta sekä pregelatinoitua perunatärkkelystä, joka laajentaa perunatärkkelyksen käyttöalueita elintarvikevalmistuksessa.

Uusimpana tuotteena Finnamyl Oy vie luomuhelmipuuroa “Sago potato pearls” -nimellä.

Jos luomutärkkelyksen viljely kiinnostaa kannattaa olla yhteydessä Finnamyl Oy:n viljelypäällikköön Kimmo Pusaan (kimmo.pusa@finnamyl.fi, 040 166 2417). Sopimuksia tehdään vielä 2017 satokaudelle ja tarvetta uusille tuottajille on.

 

Kirjoittaja on pitkäaikainen luomun vaikuttaja ja luomuviennin tekijä, joka vastaa luomuperunatärkkelyksen viennistä Suomesta ja Latviasta.

www.finnamyl.fi

www.organicpotatostarch.com

 

 

Turvallisten torjunta-aineiden myytti

Lokakuussa osallistuimme IFOAM:n Organic World konferenssiin (OIC) Istanbulissa. Kyseessä on IFOAM:n joka kolmas vuosi jossakin päin maailmaa järjestämästä konferenssista, jonka yhtyedessä pidetään myös IFOAM:n yleiskokous. OIC on luomuun monipuolisesti yleisellä, tieteellisellä ja käytännöllisellä tasolla keskittyvä konferenssi, josta olisi paljonkin kerrottavaa. Tässä yhteydessä referoin kuitenkin kirjaa, joka ei sinänsä ollut konferenssissa esillä, mutta oli siellä myynnissä, koska se on IFOAM:n puheenjohtajan André Leun kirjoittama ja julkaistu tänä vuonna. “The Myths of Safe Pesticides” ei ehkä kerro pitkään luomua ja erlintarvikealaa kriittisesti seuranneelle kovin paljon uutta, mutta koska kirjassa on koottu hyvin jäsennellysti yhteen se, mitä torjunta-aineiden riskeistä tiedetään, se muodostaa vaikuttavan ja jopa shokeeraavan lukupaketin ja muistuttaa aiheen vakavuudesta. Tästä pitäisi nykyistä useampien olla tietoisia ja siksi panostan omalta osaltani asiaan sen verran, että yritän seuraavassa esitellä joitakin kirjan päähuomioita. Jos englanninkieli sujuu niin kirja kannattaa ilman muuta lukea. Kirjan ostamalla tuet myös IFOAM:n toimintaa paremman maatalouden ja ruoan puolesta.

Kirjassa puretaan 5 myyttiä:

  • myytti torjunta-aineiden huolellisesta testauksesta
  • myytti hyvin pienistä määristä
  • myytti torjunta-aineiden hajoamisesta
  • myytti luotettavista viranomaisista
  • myytti torjunta-aineiden välttämättömyydestä

Seuraavassa nostan esiin joitakin kirjan pääkohtia. En tässä pyri perustelemaan väitteitä, mutta perustelut kirjallisuusviitteineen löytyvät kirjasta.

 (Erkki Poytaniemi, Erkki Pöytäniemi)

André Leu puhumassa IFOAM:n konferenssissa Istanbulissa lokakuussa 2014.

 

1. Myytti torjunta-aineiden huolellisesta testauksesta

“Kaikki torjunta-aineet on tieteellisesti testattu niiden turvallisuuden varmistamiseksi.”

  • Nykyiset myrkkyllisyystestaukset eivät vastaa sitä, miten ihmiset altistuvat torjunta-aineille.
  • Kemikaalien yhteisvaikutuksia eli todellisia kemikaalikoktaileja ruoassa ja vedessä ei tutkita.
  • Torjunta-aineiden yhteisvaikutusta GMO-kasvien tuottamien myrkkyjen (Bt) kanssa ei tutkita.
  • Vain yksittäisiä torjunta-aineiden tehoaineita tutkitaan, ei kemikaaliseoksia siinä muodossa kuin niitä todellisuudessa torjunta-aineissa käytetään. Esimerkiksi Roundup (joka on kaupallinen tuote) on huomattavasti myrkyllisempi kuin glyfosaatti (aktiivinen tehoaine ko torjunta-aineessa).
  • Torjunta-aineet koostuvat aktiivisesta tehoaineesta ja “inerteistä” eli “vaikuttamattomista” aineista (liuottimet; adjuvantit, jotka parantavat tai muuntavat tehoaineen vaikutusta; tensidit, jotka vähentävät pintajännitystä jne). Yleensä vain tehoainetta on tutkittu vaikka “inertit” saattavat tehostaa sen tehoa jopa 1000-kertaisesti. Useimmat inertit ovat myös itsessään toksisia.
  • Vain välitöntä myrkyllisyyttä tutkitaan LD50 (kuolettava annos) arvon määrittämiseksi. Haittavaikutuset, jotka ilmenevät kahden viikon kuluessa otetaan huomioon. Muita terveysvaikutuksia. kuten syövät, synnynnäiset vammat, hermostovammmat jne ei huomioida.
  • ADI (acceptable daily intake – hyväksyttävä päivittäinen saanti) ja MRL (maximum residue limit – suurin sallittu jäämäarvo) -arvoja ei aseteta todellisille kaupallisille tuotteille vaan tehoaineille.
  • Valtaosaa rekisteröidyistä torjunta-aineista ja eläinlääkinnällisistä tuotteista ei ole testattu.
  • Sikiön ja vastasyntyneiden erityisherkkyyttä vaikutuksille ei huomioida testauksissa. Eläinkokeet tehdään tyypillisesti nuorilla koe-eläimillä.
  • Hermostovaurioita ei testata vaikka tiedetään, että monet torjunta-aineet ovat hermomyrkkyjä, jotka voivat vakavasti haitata lasten hermoston kehitystä.
  • Torjunta-aineiden haittavaikutukset voivat ulottua seuraaviin sukupolviin.

 

2. Myytti hyvin pienistä määristä

“Jäämät ovat liian pieniä aiheuttaakseen mitään onglemia.”

  • Useimmiten torjunta-ainejäämät jäävät alle viranomaisten asettamien ADI ja MRL arvojen ja siksi jäämiä sisältävän ruoan sanotaan olevan turvallista.
  • Kuitenkin asiaan liittyy vakavia ongelmia, kuten yllä on kuvattu.
  • Erityisesti se, että kemikaalit voivat toimia kuten hormoonit, merkitsee, että huomattavasti alemmat pitoisuudet voivat olla myrkyllisiä. Näitä vaikutuksia kutsutaan endokriinihäiriöiksi ja aineita hormoonihäiriköiksi, jotka voivat aiheuttaa mm
    • lisääntymishäiriöitä ihmisillä ja eläimillä,
    • tyttöjen rintojen kehittymisen aikaistumista ja siten kohonneen rintasyöpäriskin myöhemmin elämässä,
    • liikalihavuutta ja 2-tyypin diabetesta.
  • Sikiöt, vastasyntyneet ja lapset ovat erityisen herkkiä näille vaikutuksille.
  • Vaikutukset eivtä välttämättä ole lineaarisia, joissakin tapauksissa pienimmät jäämät voivat olla haitallisimpia.
  • Glyfosaatti aiheuttaa rintasyöpäsolujen monistumista jo sellaisilla pitoisuuksilla, jotka ovat yleisiä ihmisissä. Vaikutus on vahvempi yhdistettynä genisteiiniin, joka on soijassa esiintyvä fytoestrogeeni. Glyfosaatin käyttö on yleistynyt massiivisesti nimenomaan GMO-soijan viljelyssä.
  • Lähes 800 kemikaalin epäillään tai tiedetään toimivan hormonihäirikköinä. Useimpia kemikaaleja ei ole testattu.
  • Viranomaisilla ei ole tieteellistä perustetta tai todistetta olettamukselleen, että sallitut torjunta-ainejäämät olisivat turvallisia.

 

3. Myytti torjunta-aineiden hajoamisesta

“Modernit torjunta-aineet hajoavat nopeasti luonnossa.”

  • Useimmat torjunta-aineet ja eläinlääkintätuotteet jättävät jäämiä lopputuotteisiin, ts ruokaan. Siksihän niitä testaan ja löydetään.
  • Useimmat torjunta-aineet jättävät jäämiä hajoamistuotteistaan ruokaan. Niissä tapauksissa kuin hajoamistuotteita on ylipäänsä tutkittu, niiden on todettu aiheuttavan terveys- ja lisääntymisongelmia. Monet organofosfaattien hajoamistuotteet ovat jopa 100 kertaa toksisempia kuin alkuperäinen torjunta-aine.
  • Hajoamistuotteidensa ja lisäksi torjunta-aineet sisältävät tuotantoprosessistaan peräisin olevia epäpuhtauksia ja sivutuotteita, jotka viranomaiset pääsääntöisesti sivuuttavat täysin. Näitä ovat mm dioksiinit.
  • Näitä hajoamistuotteita, sivutuotteita ja epäpuhtauksia ei tutkita ruoastamme tai vedestä käytännöllisesti katsoen lainkaan, eikä niille ole määritelty turvallisia raja-arvoja.
  • Koska kaikkia mahdollisia jäämäaineita ei testata, ei voida sanoa, että mikään tutkittukaan elintarvike olisi jäämätön tai turvalinen.

 

4. Myytti luotettavista viranomaisista

“Luottakaa meihin – meillä on kaikki halinnassa!”

  • Väitetään, että mitään riskiä ei ole, kun kemikaaleja käytetään parhaiden käytäntöjen mukaisesti (Good Agricultural Practices). Tosiasiassa sitä, miten viljelijät käyttävät torjunta-aineita ei valvota (toisin kuin luomua!).
  •  Kehitysmaissa viljelijät, jotka käyttävät torjunta-aineita, ovat usein luku- ja kirjoitustaidottomia, samoin kuin myyntimiehet, jotka niitä kaupittelevat ja joiden pitäisi neuvoa viljelijöitä niiden käytössä.
  • Siten eniten torjunta-ainemyrkytyksiä tapahtuu kehitysmaiden viljelijöiden, heidän perheidensä ja maataloustyöntekijöiden ja ylipäänsä maalaisväestön piirissä.
  • Kehittyneissä maissa ruoan torjunta-ainejäämiä tutkitaan ja elintarvikkeita pidetään turvallisina, jos jäämät jäävät MRL-arvojen alapuolella. Ovatko tällaiset jäämäarvot turvallisia, on hyvin kyseenalaista, kuten yllä on kuvattu.
  • Viranomaiset jättävät huomioimatta suuren joukon tieteellisiä julkaisuja, jotka osoittavat, että nykyiset käytössä olevat menetelmät torjunta-aineiden turvallisuuden osoittamiseksi ovat täysin riittämättömät. Sen sijaan viranomaiset nojaavat julkaisemattomiin teollisuuden itsensä teettämiin tutkimuksiin.
  • Viranomaiset eivät ryhdy ennaltaehkäisevästi toimenpiteisiin, vaan vasta kun kansalaisaktivismi,  julkinen mielipide ja tiedeyhteisö ovat vuosia painostaneet heitä.
  • Se, että viranomaiset nojaavat teollisuuden tilaamiin julkaisemattomiin tutkimuksiin, joita ei ole vertaisarvioitu tiedeyhteisössä, on valtava ongelma nykyisessä ruokaturvallisuuslainsäädännössä ja viranomaistyöskentelyssä

 

5. Myytti torjunta-aineiden välttämättömyydestä

“Kuolemme nälkään ilman torjunta-aineita.”

  • Luomuviljelymenetelmät osoittavat selkeästi, että torjunta-aineiden ja muiden kemikaalien käyttö maataloudessa ei ole tarpeellista.
  • Esimerkkejä erittäin tuottavista luomuviljelymenetelmistä löytyy ympäri maailmaa.
  • Luomuviljely on menestynyt siitä huolimatta, että lähes kaikki maataloustutkimuksen resurssit viimeisen 100 vuoden ajan on käytetty kemiallisen teollisen viljelyn menetelmien kehittämiseen.
  • 85% maailman viljelijöistä on pienviljelijöitä ja he tuottavat 70% maailman ruoasta. Luomuviljelymenetelmillä pienviljelijöiden tuotanto voidaan jopa 3-kertaistaa nykyisestä.
  • FAO:n mukaan luomutuotanto voi lisätä ruoan tuotantoa yli 100% kehitysmaiden nykyisiin perinteisiin viljelymenetelmiin verrattuna ja se tarjoaa siten ihanteellisen ratkaisun nälän lopettamiseksi maailmassa ja maailmanlaajuisen ruokaturvallisuuden takaamiseksi. Ja tämä ilman, että pienviljelijöiden tarvitsee ostaa tuotantopanoksia, joihin heillä ei ole varaa.
  • Torjunta-aineet voidaan korvata ei-kemiallisilla menetelmillä.

 

Ylä olen poiminut joitakin kirjan pääkohtia. Suosittelen lukemaan kirjan, jolloin väittämien tueksi saa myös faktat ja kirjallisuusviitteet. Sillä välin, jos et ole varma siitä, että torjunta-aineet ja muut kemikaalit ovat turvallisia sinulle, lapsillemme ja ympäristöllemme, voi olla parempi välttää niitä.

 

Suuri osa suomalaisista on vielä keskitetyn teknologisen modernisaation vankkumattomia kannattajia, kuten ydinvoimapolitiikkammekin osoittaa. Lisäksi olemme poikkeuksellisen viranomaisuskoisia. Onneksi näistäkin asioista kuitenkin käydään Suomessakin jonkin verran keskustelua. Aivan vime aikoina on tullut vastaani professori Anja Hallikaisen kirjoitus “Hormonihäiriköistä tarvitaan lisää tietoa” (Kehittyvä Elintarvike 5/2014) 12.12.2014 Maaseudun Tulevaisuus referoi FM Noora Perkolan väitöskirjaa “Fate of artificial sweeteners and perfluoroalkyl acids in aquatic environment” (Keinotekoiset makeutusaineet ja perfluoratut alkyylihapot vesiympäristössä). Helsingin yliopisto, bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta, ympäristötieteiden laitos. Väitöskirjassa todetaan, että jopa keinotekoiset makeutusaineet (syklamaatti) pääsevät vesistöihin puhdistuslaitosten läpi sellaisenaan ja haittaavat vesieläinten lisääntymistä.

 

Älä hätäänny – syö luomua!

Don’t panic – eat organic!

 

 

The Myths of Safe Pesticides

Ydinvoimasta riippuvainen GMO-kasveja tuottava Suomi.

Luin muutaman viimeisen Maaseudun Tulevaisuuden kerralla ja ihmettelen seuraavaa:

7.11. lehdessä tuskaillaan viljatilojen kannattavuuden surkeutta. Artikkelissa pääosassa on MTK:n vilja-asiamies Max Schulman, joka toteaa, että ”Kaikkein tärkeintä on, että viljaa viljeltäessä tuotetaan myyntiin menevää tavaraa.” Samalla todetaan, että ”Luonnonhoitopellot, viherlannoitusnurmet ja muut väliaikaisesti tuotantokäytöstä poistetut alat lisännevät suosiotaan”. Kiinnitän huomioni siihen, että huolellisellakaan lukemisella sana luomu ei löydy artikkelista. Schulman peräänkuuluttaa laskimen käyttöä, mutta se ei auta jos kaikkia vaihtoehtoja ei huomioida.

10.11. lehdessä Helsingin Myllyn Miska Kuusela totesi Viljafoorumissa, että luomukauran hinta on hyvä, tavanomaista kauraa taas on liikaa. Saman asian hän on kyllä todennut ennenkin mm samassa lehdessä, koska luomukauraa ei Suomessa tuoteta riittävästi viennin tarpeisiin vaan sitä joudutaan jopa tuomaan Virosta. Helsingin Mylly ei ole ongelman kanssa yksin.

Samassa numerossa ulkomaankauppaministeri Toivakka tuskailee, ettei vientiin halukkaita elintarvikeyrityksiä ole riittävästi vaikka “suomalaisen puhtaan ruuan maine on mennyt maailmalla läpi”. Näistä kahdesta ulostulosta ynnäämällä voi päätellä, että niillekään, joilla on halukkuutta vientiin ei riitä kotimaista raaka-ainetta.
Voi myös pohtia, onko Schulman lainkaan ajan tasalla, kun hän ei suosittele viljelijöitä tuottamaan sitä, mille olisi kysyntää, siis luomua. Luomu ei taida kuulua Schulmanin sanavarastoon, sen sijaan hän on eri yhteyksissä puolustanut GMO-lajikkeitten viljelyä Suomessa. GMO ja pellon poistaminen tuotannosta on siis parempi vaihtoehto kuin luomu.
12.11. uutisioidaankin siitä, saavatko EU:n jäsenmaat itse päättää, sallivatko muuntogeenisten kasvien viljelyn maassaan, kuten EU:n ympäristövaliokunta esittää. Jutussa todetaan, ettei Suomen kantaa tiedetä, mutta MTK ei kannata GMO kasvien viljelyn kieltämistä. Miten se sitten sopii yhteen ”myyntiin menevän tavaran viljelemisen” kanssa? Missä ovat asiakkaat ja kuluttajat, jotka GMO:ta nimenomaisesti haluavat?
Tunnetusti MTK on kannattanut vahvasti myös ydinvoimaa. MTK:n toiveissa on siis vahvasti ydinvoimasta riippuvainen GMO-kasveja tuottava Suomi. Milläköhän eväillä täältä sitten viedään mitään? Millä tavalla linja on suomalaisten viljelijöiden tai muidenkaan edun mukainen?

Olisikohan vihdoinkin aika luopua ideologioista, ottaa laskin käteen  ja tuottaa sitä mitä markkinat ja kuluttajat haluavat ja mikä on Suomen kaltaisessa maassa kannattavaa? Ei haitanne jos samalla otetaan askel kohti kestävää kehitystä.

 (Photographer: Erkki Poytaniemi)

Karin tilalla Pohjanmaalla puitiin luomukauraa syksyllä 2012.

Luomumaataloutta Ranskan Rhône Alpesissa

Teksti ja kuvat: Erkki Pöytäniemi

Juttu on julkaistu Luomulehden numerossa 6/2013 (Lehden kansikuva on jutussa mainitun Vercor-Bleu juustovalmistajan myymälästä)

Luomulehti kansi

Luomu on Ranskassa kovassa nosteessa sekä luomuviljelyn että luomumarkkinan osalta. Ranska on Saksan jälkeen Euroopan suurin luomumarkkina (yli 4 miljardia euroa) ja luomuviljelty pinta-alakin on yli miljoona hehtaaria. Luomun osuus peltoalasta on tosin vain 3,7%. Suhteellisesti eniten luomua on Rhônes Alpesin alueella Kaakkois-Ranskassa ja erityisesti Drômen departementissa, jossa luomun osuus on jo lähes 15%. Drômen alueella luomua myös tuetaan enemmän kuin muualla Ranskassa.

Olin kutsuttuna vieraana Drômen pääkaupungissa Valencessa joka toinen vuosi järjestettävässä neljänsissä Tech&Bio -tapahtumassa eli Euroopan suurimmassa luomumaatalousnäyttelyssä (18.-19.9.2013). Järjestäjät olivat kovasti toivoneet saavansa delegaation Suomestakin, mutta sen sijaan saivatkin minut ja ”Tarinoita suomalaisesta luomusta” valokuvanäyttelyn. Lisäksi pidin suomalaista luomua esittelevän puheenvuoron Agence Bion järjestämässä konferenssissa ja onnistuin luovuttamaan ”Tarinoita suomalaisesta luomusta” -kirjan Ranskan maatalousministeri Stéphane Le Foll’lle omistuskirjoituksella varustettuna.

 (Erkki Poytaniemi, Erkki Pöytäniemi)

Erkki luovuttaa “Tarinoita suomalaisesta luomusta” -kirjan Ranskan maatalousministeri Stéphane Le Foll’lle omistuskirjoituksella varustettuna. Taas tehtiin Suomea tunnetuksi maailmalla…

Tech&Bio tapahtuma muistuttaa paljon suomalaista maatalousnäyttelyä. Sijaintipaikka on ”La Lycee le Valentin” -maatalouskoulu, jonka 51 hehtaaria ja 40 lypsävän karja on kokonaan luomutuotannossa. Koulussa annetaan luomumaatalouskoulutusta. Näyttelyn järjestää Drômen Maatalouskamari (Chambre de Agriculture), joka vastaa myös mm maatalousneuvonnasta. Näytteilleasettajina on alan järjestöjä, tutkimuslaitoksia ja erilaisia palveluntarjoajia ja tietenkin kone- ja laitevalmistajia alkaen varsin järeistä maanmuokkaus ja kompostinkääntökoneista aina hevosvetoisiin työkaluihin asti. Erona suomalaiseen maatalousnäyttelyyn on, että kohderyhmänä on nimenomaan viljelijät ja alan ammattilaiset – ei siis kuluttajat – ja tapahtuman ohessa on valtava seminaaritarjonta erilaisista luomutuotantoon liittyvistä aiheista. Tapahtuman järjestäjillä on kova pyrkimys tehdä tapahtumasta kansainvälinen ja siksi useimmissa seminaareissa on simultaanitulkkaus englanniksi. Tänä vuonna tapahtumassa kävi 15 ulkomaista delegaatiota. Vastaavaa luomumaatalousnäyttelyä ei muualta löydy, minkä vahvistivat myös tapaamani saksalaiset messuvieraat. Näkemäni perusteella olen valmis vahvasti suosittelemaan suomalaisen delegaation kokoamista seuraavaan Tech&Bio -tapahtumaan 2015. Huomionarvoista on, että ranskalaiseen tapaan ulkomaalaisten delegaatioiden osallistumista myös tuetaan. Alkutuotannon parissa työskenteleville tapahtuma antaa varmasti enemmän kuin BioFach messut Saksassa.

 

Tapahtuman jälkeisenä perjantaina lyöttäydyin ryhmään, joka vieraili Vercorin mahtavan kauniila vuoristoalueella lypsykarjatilalla ja osuuskuntameijerissä. Kysymyksessä oli kolmivuotisen tutkimushankeen (Luomumaidon tuotannon kehittäminen vuoristoalueilla) päättymiseen liittyvä retki – ikävä kyllä en ehtinyt osallistumaan hankkeen päätösseminaariin. Hankkeessa selvitettiin vuoristoalueiden lypsykarjatilojen siirtymistä luomuun ja siirtymisen esteitä. Kaksi suurinta estettä ovat jakelukanavan löytäminen luomumaidolle ja rehukustannuksen nousu.

 (Erkki Poytaniemi, Erkki Pöytäniemi)

Maisema on mahtava. Ja kuvan pellot ja karja on luomussa!

Ranskassa on paljon pieniä meijeriosuuskuntia, jotka eivät välttämättä ole kiinnostuneita luomusta. Pienet osuuskuntameijerit valmistavat yleensä paikallisia – usein nimisuojattuja (AOP) – erikoisuuksia, esimerkiksi juustoja, jolloin tavanomaisellekin maidolle saadaan lisäarvoa. Omasta osuuskunnasta eroaminen voi olla henkisesti vaikeaa ja jos alueella ei ole lainkaan luomumaitoa keräilevää meijeriä on suoramyynti ainoa mahdollisuus. Käytännössä suoramyynti tarkoittaa maidon jalostusta, jolloin kynnys siihenkin on korkea.

Vuoristoalueiden maitotiloilla rehustus perustuu laiduntamiseen, kuivaheinään ja säilörehuun sekä maissin ja seosviljan viljelyyn. Viljelyjärjestelmä on lähes sama sekä tavanomaisilla että luomutiloilla ja ero ranskalaisiin maissiruokintaan perustuviin teholypsytiloihin on suuri. Valkuaisrehu joudutaan ostamaan useimmiten soijakakun muodossa, joka tällä hetkellä maksaa luomuna 900 euroa tonnilta. Tuotostasot ovat 5000-7000 litran paikkeilla. Luomuun siirtyminen ei tuo merkittäviä säästöjä esimerkiksi lannoitekustannuksiin, mutta luomurehun kalleus lisää kustannuksia merkittävästi. Tästä huolimatta useita tuottajia on viime vuosina siirtynyt luomuun. Yhtenä syynä saattaa olla Drômen maatalouskamarin selvästikin hyvin arvostettu luomuneuvoja Jean-Pierre Manteaux – toisena se, että luomun lisähinta on riittävä kattamaan rehukustannuksen ja luomulla on kysyntää.

Tila, jolla vierailimme, Gaec de Roche Rousse, on kahden viljelijän yhteisyritys. GAEC (Groupement agricole d’exploitation en commun) on eräänlainen maatalousyhtymä, joka on hyvin tyypillinen Ranskassa ja jolle on oma lainsäädäntö. Gaec de Roche Rousse on kahden viljelijän yhtymä, johon etsitään kolmatta osakasta, koska työtä on kahdelle liikaa. Sen, että tilalle etsitään osakasta eikä työntekijää, selittää Ranskan lainsäädäntö. Toisaalta työntekijän työaika on Ranskassa vain 35 tuntia viikossa, kun taas tilan viljelijät tekevät yli 50 tunnin työviikkoa. Toisaalta verotus pysyy pienempänä, kun liikevaihto osakasta kohti pysyy tietyn rajan alla. Eli kolmas osakas mahdollistaisi tilan liikevaihdon kasvattamisen ilman verorajan ylittymistä, mutta työntekijä ei. Tila jalostaa suurimman osan maidostaan itse juustoiksi. Tila on osakkaana paikallisessa viljelijöiden myyntiosuuskunnassa, jossa on 17 osakasta. Pääsääntöisesti osakkailla on eri tuotantosuunnat, jolloin he eivät kilpaile keskenään. Osuuskunnalla on kaksi kauppaa ja se käy säännöllisesti kaksilla markkinoilla. Kaikilla osakkailla on velvoite tehdä työtä kaupoissa ja markkinoilla, mihin Gaec de Roche Rousse tapauksessa menee kaksi työpäivää viikossa. Toisaalta lähes koko tuotanto saadaan myytyä osuuskunnan kautta.

 (Erkki Poytaniemi, Erkki Pöytäniemi)

Gaec de Roche Rousse tilalla juustojen valmistuksesta vastaava Daniel Vignon tarjoilee virailijoille maistiaisia.

Tila on kasvanut 1999 13 hehtaarista nykyiseen 90 hehtaariin ja 8 lehmästä nykyiseen 35 lehmään. Rotu on perinteinen ”La Montbeliarde”, jota käytetään erityisesti juustotiloilla sen maidon koostumuksen takia. Keskituotos on 5400 litraa ja vuodessa 184000 litraa, josta 150000 litraa jalostetaan tilalla juustoiksi ja 34000 toimitetaan osuuskunnalliseen Vercors Lait -meijeriin. Meijeriin toimitetaan lähinnä viikonloppujen maito, jolloin yhtymän viljelijät saavat vuorotellen joka toisen viikonlopun vapaaksi. Karkearehun osalta tila on omavarainen ja oma seosvilja kattaa 50% väkirehutarpeesta. Eläimet ovat sisäruokinnassa 6 kk. Tilan kannattavuus on hyvä.

Tilavierailun jälkeen vierailimme alueellisessa ”Vercors Lait” meijeriosuuskunnassa. Paikalliset viljelijät ostivat meijerin takaisin Lactalikselta (maailman suurin meijeriyritys) 1998. Osuuskunnassa on 70 jäsentä, joista 10 luomuviljelijää. Lisäksi luomumaidon keräily on järjestetty yhdessä Sodiaal meijeriyrityksen (Ranskan suurin meijeriosuuskunta) kanssa, jolloin samaan keräilyyn saadaan myös Sodiaalin samalla alueella olevat 13 luomutuottajaa. Siten Vercors Lait”in käsittelemästä maidosta 1/3 on luomua. Keräilyn kannattava järjestäminen edellyttää 3 miljoonaa litraa vuodessa (25000 litran keräilyauto joka kolmas päivä). Tavanomaisen maidon tuottajahinta on 34-35 c/litra – luomusta tuottaja saa 8c luomulisän. Meijerin päätuote on nimisuojattu (AOP) ”Bleu du Vercors” sinihomejuusto, jota tuottaa vain ”Vercors Lait” meijeri ja yhdeksän tuottajaa (mm Roche Rousse). Kaikki tuotteet myydään osuuskunnan omassa kaupassa, joista toinen on meijerin yhteydessä ja toinen Grenoblessa. Markkinointi perustuu enemmän nimisuojattuun tuotteeseen kuin luomuun. Luomun ongelmana pidetään sitä, että suuret valmistajat ja elintarvikeketjut valmistavat ja myyvät luomutuotteita, jolloin luomun tuomaa lisäarvoa on pienen toimijan vaikea hyödyntää.

Vierailu Vercorissa tarjosi mielenkiintoisen pikakatsauksen erittäin kauniin vuoristoalueen luomumaidontuotantoon ja juustoihin. Kannattaa laittaa vuoden 2015 kalenteriin syyskuun kohdalle muistutus Tech-Bio -tapahtumasta ja varata aikaa myös tilavierailuihin, joita tapahtuman yhteydessä järjestetään. Esimerkiksi Luomuliitto voisi toimia suomalaisen luomudelegaation kokoajana.

 

Kuvagalleriaan

Luomun omaa laatuajattelua

Marraskuussa 2012 IFOAM EU-ryhmän järjestämässä luomujatkojalostuksen konferenssissa yhtenä teemana ja työpajan aiheena oli laatu. Luomumarkkinan kasvu ja laajeneminen erityisesti yhä jalostetumpien elintarvikkeiden tuotantoon on aiheuttanut tarvetta alan omalle laadun pohdinnalle. Haasteena on tuottaa luomun periaatteiden mukaisia elintarvikkeita, jotka on jalostettu mahdollisimman hyvin tuotteen omat ominaisuudet säilyttäen ja niitä jopa parantaen ja käyttäen mahdollisimman vähän lisäaineita, mutta kuitenkin tyydyttäen kuluttajien tarpeita turvallisiin ja helppokäyttöisiin tuotteisiin.

Työpajan tehtävänä oli pohtia luomujatkojalostukseen sopivia teknologioita ja mahdollista kiellettyjen teknologioiden listaa sekä etsiä lähestymistapoja luomussa tavoitteena olevaan ja säännöissäkin mainittuun huolelliseen tai varovaiseen jatkojalostukseen. Samalla käytiin myös läpi luomun suhdetta jalostuksen lisä- ja apuaineisiin sekä koottiin ehdotuksia lainsäädäntöön luomun laadun ja turvallisuuden parantamiseksi.

Tavoitteena alan yhteinen työkalu laatutyölle

Luomumarkkinoilla on noussut tärkeäksi teemaksi uskottavuuden ja yhtenäisen ajattelutavan säilyminen läpi tuotantoketjun. Haasteeksi onkin muodostunut luomumaataloudesta tuttujen periaatteiden soveltaminen elintarvikejalostukseen. IFOAM on listannut luomun periaatteiksi terveellisyyden, ekologisuuden, huolenpidon ja reiluuden.

Luomututkimuksen kansainväliseen yhteistyöhön keskittyvän The International Research Association for Organic Food Quality and Health (FQH) -ryhmän tutkija Johannes Kahl Kasselin yliopistosta esitteli työpajassa tutkimusryhmän ehdotusta käytännönläheiseksi työkaluksi luomulle ominaisen laadun arvioimiseen. Nyt laadunarvioinnin työkalua testataan ja kehitetään alan toimijoiden kanssa yhteistyössä.

Ehdotus lähtee uudesta kokonaisvaltaisemmasta tavasta lähestyä laatua. Taustalla on erilainen tutkimusote. Esimerkiksi, kun bioteknologiassa keskitytään yksittäisten ainesosien tarkasteluun, halutaan luomussa tarkastella tuotteiden ominaispiirteitä yhtenäisenä kokonaisuutena. Toisaalta luomututkimuksessa käytetään lähestymistapaa, jossa hyödynnetään monia erilaisia tutkimusnäkökulmia, joiden avulla tutkimuskohteesta muodostetaan kattava yhtenäinen kokonaisnäkemys.

Periaatteet ohjaavat

Teoreettista pohjaa laadun määrittelyyn kehitetään kuunnellen kuluttajien ja alan toimijoiden tarpeita ja tavoitteita. Toisaalta tarvitaan selkeä laadullinen ero tavanomaiseen, mutta toisaalta liian tiukka näkemys tukahduttaa kehityksen. Työlle asetettiin tavoitteeksi, että laadun määrittelyn ja laadunarvioinnin on tuettava jalostusmenetelmien arviointia ja uusien tuotantomenetelmien kehittämistä luomun tavoitteiden pohjalta. Tavanomaiseen laatuajatteluun verrattuna tuodaan mukaan uusia näkökulmia, jotka tukevat luomujatkojalostuksen kehitystä sen omien tavoitteiden mukaisesti.

Jotta luomun periaatteet ja erilainen lähestymistapa voisivat näkyä laadun määrittelyssä, tutkimuksessa täsmennettiin uutta laajempaa viitekehystä kuvaamaan luomulaadun ominaispiirteitä. Tausta-aineiston perusteella luomutuotannon perustana olevat periaatteet ovat  luonnollisuus, terveellisyys, kestävä kehitys, sekä tuotteen että tuotantoprosessin tarkastelu ja vielä systeeminen lähestymistapa, joka hyödyntää normaalisti luonnontieteissä käytössä olevaa analyyttistä, osiin hajottavaa, lähestymistapaa mutta myös synteettistä, kokonaisnäkemykseen pyrkivää, lähestymistapaa.

Tässä laatutarkastelussa on huomioitu kuluttajalähtöiset ulkoiset laadun kriteerit, jotka liittyvät yleensä tuotantoprosessiin, kuten kestävän kehityksen mukaiset tavoitteet. Sen lisäksi itse tuotteeseen liittyen laadun kriteerejä voivat olla tuotteen ominaisuuksiin liittyvien aineellisten kriteerien lisäksi myös aineettomat kriteerit kuten vaikkapa kuluttajien luottamus.

Erityisesti luomua kuvaavat tutkimusryhmän mukaan seuraavat kriteerit: elämää ylläpitävät ominaisuudet, luomun kokonaisvaltainen yhtenäisyys ja aitous. Vaikka nämä mainitaan EU:n luomusäännöissä, niille ei ole selkeitä määritelmiä. Tutkimuksen tehävänä on luoda pohjaa sen ymmärtämiselle, mistä näistä laatukriteereistä puhuttaessa ja näitä tavoiteltaessa on kysymys, ja miten niiden toteutumista voidaan mitata.

Tuotantoperiaatteita tukevat teknologiat

Friedrich-Karl Lücke Fuldan ammattikorkeakoulusta esitteli työpajassa erilaisia mahdollisuuksia toteuttaa hellävaraisempia tekniikoita tuotteiden säilyvyyden parantamiseksi. Tarkoituksena on säilyttää tuotteiden hyviä ominaisuuksia, johon systemaattisen riskienarvioinnin lisäksi voisi löytyä apua ”rima teknologiasta” (hurdle technology), jossa elintarvikkeiden pilaantumiselle muodostetaan esteitä erilaisilla tekniikoilla. Sopivilla yhdistelmillä erilaisia esteitä tai ”rimoja” saadaan tuotteet säilyviksi tuhoamatta tuotteelle tyypillisiä laadullisia ja ravintoarvollisia ominaisuuksia.

Tom Baars FiBL-tutkimuslaitoksesta kyseenalaistaa luomujatkojalostuksen viimeaikaisen kehityksen, jossa luomua viedään tavanomaisille markkinoille ja luomutuotteet kopioidaan tavanomaisten tuotteiden kaltaisiksi. Alunperin tarkoituksena on ollut tuottaa pitkällä tähtäimellä terveellistä ruokaa sekä ihmisille että tuotantoeläimille. Tämä tavoite näyttää usein jäävän teollisuuden ja kaupan vaatimusten jalkoihin. Esimerkkinä on maito. Tutkimusryhmä ( Verhoog et al. 2007) käytti luonnollisuuden käsitettä eritelläkseen luomujatkojalostuksen tarkoitusperiä. He erottelivat kolme erillaista lähestymistapaa:

  1. (no-chemical) ei kemikaaleja asennoituminen, jossa kiinnitetään huomiota lähinnä keinotekoisten kemikaalien korvaamiseen luonnollisilla, luomutuotetuilla ainesosilla ilman minkänlaista prosessien ja tekniikoiden sovittamista.
  2. (agro-ecology) agro-ekologinen asennoituminen, jossa ekologia, luonto ja sen luonnolliset säätelyprosessit otetaan malliksi. Näin saadaan mukaan esimerkiksi ajatus, että luonnollisesti laitumelta ruokansa hakevat eläimet tuottavat laadukkaampaa maitoa kuin säilörehua ja teollisia rehuja syöneet lehmät.
  3. (integrity) yhtenäisyys asennoituminen, jossa tähdätään ennen kaikkea ruoan terveellisyyteen. Ravinnon on tarkoitus tukea terveellisyyttä pitkällä tähtäimellä ja estää sairauksia. Esimerkkinä lausunto: luonto ei ole pastöroitua. Raakamaidonhan on todettu estävän astmaa ja allergioita ja sen vaikutuksia terveellisyyteen tutkitaan muiltakin osin.

Baars toteaa esimerkkinä, että luomumarkkinoillakin saa helposti maitotuotteita, joita on muokattu hyvin paljon logistiikan ja markkinoiden ehdoilla vaikkapa säilyvyyden parantamiseksi (UHT-tuotteet), kun taas raaka-maidon kaupallistaminen ei ole ollut tähtäimessä luomussakaan. Aidosti luomua olisi kehittää markkinoille turvallisia raakamaitotuotteita ja kaupallistaa rasvalaadultaan korkealuokkaisia laidunmaitotuotteita.

Lisäaineet luomulaatuisina

Ursula Kretzschmar Bio Suissesta esitteli työpajassa FiBL:n tutkimusryhmän tekemää kartoitusta luomussa sallituista lisäineista ja niiden vaihtoehdoista. Sallituista 48sta lisäaineesta yksi eli rosmariiniuute vaaditaan jo nyt käytettäväksi luomusertifioituna ja viisi muuta ovat markkinoilla saatavana luomuna (soijalesitiini, agar agar, johanneksenleipäpuujauhe, guargumi ja arabikumi). Kaikkiaan sallituista lisäaineista voitaisiin tuottaa luomuna 22. Aineista 21 on mineraaliperäisiä, joten niitä ei voida periaatteessakaan tuottaa luomuna. Luomulisäaineiden tuotannolle tarvittaisiin kuitenkin oma säännöstönsä.

Työpajan tuloksiksi kirjattiin seuraavat:

1 Tarvitaan selkeitä luomujatkojalostuksen periaatteita.

2 Nämä periaatteet on vietävä käytäntöön, eli

– On tuettava innovaatioita

– Viestinnällä on merkitystä; tarvitaan viestintää siitä, mitä jalostukselta odotetaan, myös kuluttajille päin on tärkeä viestiä.

– Raja-arvojen määrittelyä tarvitaan.

3 Arviointiin otettava mukaan tuote- ja prosessinäkökulmat, on otettava kuluttajan odotukset huomioon.

4 On kurottava umpeen todellisuuden/käytännön ja markkinoinin välistä kuilua.

5 Tarvitaan työkaluja lisäaineiden arviointiin (eikä rajoituksia).

6 Luotava selkeä määritelmä luomuaromeille.

7 Pakolliseksi ne lisäaineet, joita on riittävästi saatavana sopivan laatuisina luomuna.

8 Tarvitaan kanava tiedonvaihtoon luomulisäaineista.

Artikkeli on kirjoitettu Maa- ja metsätalousministeriön rahoittamassa Luomujatkojalostus vauhtiin -hankkeessa. Ja se on julkaistu alunperin Luomu.fi-sivustolla: http://luomu.fi/kirjoitus/luomujatkojalostuskonferenssi-2012-frankfurt-teema-laatu/4/

Luomujatkojalostuksen konfrenssin nettisivut ja materiaalit: http://organicfoodprocessing.eu

Kuvia konferenssista: http://erkki.photoshelter.com/gallery/Ifoam-Conference-11-2012-Frankfurt/G00002OzgVovXVcw

 

 

Luomujatkojalostuksen teemana kestävyys

Eurooppalaisia luomujatkojalostuksen kanssa toimivia tahoja kokoontui 2012 marraskuussa Frankfurtiin jo toisen kerran järjestettyyn Luomujatkojalostuksen konferenssiin. Yhtenä teemana ja työpajan aiheena konferenssissa oli kestävä kehitys.

Kestävän kehityksen työpajassa haettiin näkemyksiä IFOAM EU-ryhmän esitykseen lainmuutoksesta. Siinä on päädytty esittämään, että luomujatkojalostajilta ja -kaupalta vaadittaisiin kuulumista sopivan ympäristöjärjestelmän piiriin.

Aloitteen taustalla on alan voimakkaan kasvun myötä herännyt huoli alan yhtenäisyydestä ja uskottavuudesta. Ympäristöasioissa myös tavanomainen elintarvikeala on viime vuosina ollut hyvin aloitteellinen. Niinpä luomutoimijatkin joutuvat pohtimaan uudelleen ja viestimään selkeämmin näitä luomutuotannolle liiankin itsestään selviä asioita. Erityisesti jatkojalostukseen kaivataan lisää ohjausta jopa lain tasolla.

Työkaluja arviointiin ja johtamiseen

Työpajassa esiteltiin erilaisia hankkeita yritysten kestävän kehityksen työn tueksi. Jo pidempään näitä asioita tutkinut ja kehittänyt FiBL-luomututkimuslaitos on toteuttanut Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestön, FAO:n, kanssa yhteistyössä  Sustainability Assessment of Food and Agriculture Systems eli SAFA-ohjeet, joita pajassa esitteli Julia Jawtusch. Ohjeisto koostuu 20 teemasta, jotka liittyvät hyvään johtamiseen, ympäristön suojeluun, taloudelliseen joustokykyyn ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Näistä teemoista saadaan yhteensä 62 kestävän kehityksen tavoitetta. Viherpesun välttämiseksi arviointi ja tulosten julkistaminen on tehtävä kokonaisuudessaan. Näin ei ole mahdollista vain yritykselle suotuisien tulosten julkaiseminen.

FiBL soveltaa ohjeistoa omassa yrityksille tarjoamassaan palvelussa toiminnan kestävyyden kokonaisvaltaiseen arviointiin, kehittämiseen ja viestimiseen. Ohjeisto on rakennettu siten, että siinä voidaan hyödyntää muista järjestelmistä tulevaa tilastotietoa kuten elinkaarianalyysejä. Ohjeisto on myös tarkoitettu ohjaamaan koko kansainvälistä elintarvikeketjua sosiaalisesti, taloudellisesti ja ympäristön kannalta kestävään toimintaan. Sen avulla yritykset voivat tarkastella itse omaa suoritumistaan ja kehittymistään, mutta se on myös riippumaton työkalu ulkopuolisille arvioijille.

Saksassa ja Ruotsissa ollaan jo liikkeellä

Saksalainen luomujatkojalostajien ja markkinoijien järjestö BNN on toteuttanut yhteistyössä jäsenyritystensä kanssa SAFA:a vastaavan työkalun. Se koostuu 122 kysymyksestä, joiden perusteella kartoitetaan nykytilanne ekologisissa, sosiaalisissa ja taloudellisissa kestävyyden kysymyksissä. Yritykset ovat kiinnostuneita työkalun kehittämisestä, koska asiakkaat ovat yhä kiinnostuneempia aiheesta ja luomutoimijoilta edellytetään parempaa näyttöä kuin tavanomaisilta yrityksiltä, kertoi työkalua esitellyt Karin Wegner. BNN:n reilusta 70 jäsenyrityksestä noin 40 prosenttia lähti jo vuonna 2011 mukaan hankkeeseen.

Ruotsin KRAV:in säännöt perustuvat valtiollisiin ympäristötavoitteisiin, jotka sisältävät ilmastovaikutusten vähentämisen, puhtaan ilman, happamoitumisen, ympäristömyrkyt, otsonikerroksen suojelun, rehevöitymisen estämisen, järvien ja jokien suojelun, hyvälaatuisen pohjaveden ja tasapainoisen meriekosysteemin. KRAV-hyväksyntä edellyttää jo nyt yrityksiltä järjestelmällistä ympäristöjohtamista. Lisäksi aiheeseen liityen on vaatimuksia kemikaalien ja puhdistusaineiden suhteen, tiukemmat lisä- ja apuainevaatimukset ja vaatimuksia energiankäytön rajoittamiselle. KRAV:in toimintaa esitteli Per Rosander.

Ulrike Häußler esitteli saksalaista ”common welfare economy” eli yhteisöllisen talouden hanketta. Siinä yritysten liiketoimintaa arvioidaan ja palkitaan sen mukaan kuinka ne edistävät yhteistä hyvää. Näin pyritään välttämään nykyisen talouden kestävyyden ongelmia, jotka aiheutuvat kilpailusta ja oman edun tavoittelusta. Hankkeessa tuetaan yhteisestä sopimuksesta niiden yritysten menestymistä, jotka toimivat kestävän kehityksen kriteerien mukaan.

Alan pitkä kokemus esiin

Työpajassa pohdittiin sitä, miten luomuala voisi paremmin tuoda esiin ympäristöosaamistaan ja pitkää kokemukseen perustuvaa tietoaan. Toisin kuin tavanomaisella puolella, jossa yksittäiset yritykset ovat lähteneet kehittämään omia ympäristömerkintöjään itselleen kätevistä kestävyyden osa-alueista, halutaan luomussa rakentaa kaikille yhteistä ja kaikki kestävyyden kriteerit huomioivaa arviointia. Näin yrityksillä on työkalu todelliseen kokonaisvaltaiseen kehittämiseen ja oman suoriutumisen mittaamiseen eikä vain viherpesuun. Tässä työssä tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä.

Työpajan loppuraportissa todetaan, että luomualan tulee olla edelläkävijä kestävyyden rakentamisessa ruokamarkkinoilla. Tarvitaan tasapainon luomista lainsäädännön edellytysten ja alan oman kehitystyön välille. Kuluttajat eivät myöskään ole pelkkiä kohteita markkinoilla vaan heille on annettava oma vastuunsa ja mahdollisuus toimia yhteistyössä. Kestävyys ei saa olla vain markkinoiden tavoitteena vaan alan on toimittava aktiivisena myös poliittisessa prosessissa. Onhan luomussa kehitetty kestävyyttä pitkään ja sitä voidaan hyödyntää kaikkien hyväksi. Tarvitaan tavoitteet siitä, missä haluamme olla 5-20 vuoden päästä.

Luomujatkojalostuksen konfrenssin nettisivut ja materiaalit: http://organicfoodprocessing.eu

FAO:n SAFA-ohjeiden luonnos löytyy osoitteesta:

http://www.fao.org/fileadmin/user_upload/suistainability/SAFA/SAFA_Guidelines_draft_Jan_2012.pdf

BNN:n hankkeesta saksaksi: http://www.n-bnn.de/cms/website.php?id=/de/projekte/nachhaltigkeit/bnn-nachhaltigkeitsmonitor.html

KRAV:in säännöt löytyvät täältä: http://www.krav.se/KravsRegler/

Ruotsin valtion ympäristötavoitteet: http://www.miljomal.se

Artikkeli on kirjoitettu maa- ja metsätalousministeriön rahoittamassa Luomujatkojalostus vauhtiin -hankkeessa.

Se on julkaistu alunperin Luomu.fi -sivustolla:

http://luomu.fi/tietopankki/luomujatkojalostuskonferenssi-2012-frankfurt-teema-laatu/

 

 

Alexandra Thöring vetää työpajaa

Alexandra Thöring vetää työpajaa

 

 

LUOMUA YHDYSVALLOISSA

Teksti ja kuvat: Erkki Pöytäniemi

Juttu on julkaistu Luomulehdessä 5/2013

 

Luomutuotteiden kulutuksesta arvioidaan 95 % tapahtuvan Länsi-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa suunnilleen tasasuurin osuuksin. Mikä on erilaista Yhdysvaltojen luomumarkkinoilla?

2012 EU ja USA tekivät luomusertifiointien keskinäisen ekvivalenssisopimuksen. Nyt käynnistyneet EU:n ja USA:n vapaakauppaneuvottelut koskevat myös maatalous- ja elintarvikesektoreita ja tuovat näitä markkinoita edelleen lähemmäksi toisiaan.

Whole Food Marketilla on noin 300 liikettä Pohjois-Amerikassa ja muutama Englannissa. Tässä Huntingtonin liikkeessä Los Angelisissa on myyntipinta-alaa noin 3000 neliömetriä eli se vastaa suurta supermarkettia. (Photographer: Erkki Poytaniemi)

Whole Food Marketilla on noin 300 liikettä Pohjois-Amerikassa ja muutama Englannissa. Tässä Huntingtonin liikkeessä Los Angelisissa on myyntipinta-alaa noin 3000 neliömetriä eli se vastaa suurta supermarkettia.

Juuret Euroopassa

Luomun tärkeimmät suuntaukset syntyivät 1920-40 luvuilla Keski-Euroopassa Saksassa, Iso-Britanniassa ja Ranskassa. USA:n luomuliikkeen pioneeri oli J.I.Rodale (1898-1971), jonka mukaan on nimetty Rodale Instituutti – USA:n johtava luomututkimuslaitos. Rodale ammensi luomuideansa ennenkaikkea Sir Albert Howardilta, englantilaiselta 1930-40-lukujen luomuliikkeen pioneerilta. Merkittävä vaikutus varhaiseen kehitykseen oli myös Rudolf Steinerin lähipiirin kuuluneella Ehrenfield Pfeifferilla (1899-1961), joka muutti toisen maailmansodan jaloista USA:an tuoden biodynaamisen viljelyn sinne ja vaikutti siellä kuolemaansa 1961 saakka. Myös Rodale ja Pfeiffer tunsivat toisensa.

Rodale keskittyi eurooppalaisia luomuliikkeen pioneereja enemmän levittämään luomuviljelyajatusta kotipuutarhureiden ja muiden ei-viljelijöiden pariin. Tämä näkyi myös Rodalen laajassa julkaisutoiminnassa. Julkaisut olivat vaikuttamassa siihen, että luomusta tuli keskeinen osa 1960-70-lukujen vastakulttuuri- ja hippiliikkeitä.

Luomun kaupallistuminen alkoi 1980-luvulla – muun muassa ensimmäinen Whole Foods Market  perustettiin Austinissa Teksasissa. Luomutuotantosäännöt olivat vielä yksityisiä ja alueellisia, kunnes maatalousministeriön luomuohjelma (USDA:n National Organic Program, NOP) tuli voimaan vuonna 2002.

Luomuohjelma yhtenäisti luomusäännöt koko Yhdysvalloissa ja jopa kieltää sitä tiukempien luomuehtojen sertifioinnin ja merkinnät. Joka tapauksessa ohjelma selkeytti luomumarkkinan pelisäännöt ja mahdollisti alan nopean kehityksen.

 

Erittäin nopeaa kasvua

Ala on kokenut nopean muutoksen vastakulttuuriliikkeestä merkittäväksi kaupalliseksi sektoriksi. Nykyään Yhdysvalloissa käytetäänkin alasta mielellään käsitettä luomuteollisuus (Organic Industry). Itse raaka-aineen ja maatalouden merkitys onkin luomussa ehkä vähäisempi kuin Euroopassa, koska huomio kiinnittyy elintarviketeollisuuteen.

Viimeiset 10 vuotta ovat nähneet erittäin nopean kasvun vaiheen USA:n luomumarkkinoilla. Luomumarkkinat kasvoivat vuodesta 2002 vuoteen 2010 kolminkertaiseksi (USD 26,7 miljardia luomuelintarvikkeita ja lisäksi muita luomutuotteita lähes USD 2 miljardia.)

Myynnistä 40 % muodostuu hedelmistä ja vihanneksista, jossa luomun osuus koko markkinasta on 12 %. Toiseksi suurin kategoria on meijerituotteet – 13 % luomumarkkinasta ja 6 % meijerituotemarkkinoista. Luomun markkinaosuus kaiken kaikkiaan on 4 % eli Eurooppaan verrattuna korkeampi kuin esimerkiksi Saksassa samana vuonna. Noin 54 % luomutuotteista myydään tavanomaisissa kaupan kanavissa ja 39 % erikoiskauppakanavassa lopun ollessa suoramyyntiä ja vientiä.

Viimeiset luomuviljelyn tilastotiedot on saatavilla vuodelta 2008, jolloin luomuviljelypinta-ala USA:ssa oli 1,9 miljoonaa hehtaaria, josta lähes 900 000 hehtaaria laidunta. Luomun osuus viljelypinta-alasta on vain 0,6 %. Luku on hämmästyttävä, koska kuitenkin luomumarkkina on yhtä iso kuin Euroopassa. Euroopassa on yli 10 000 000 hehtaaria luomuviljelyä – 2,1 % viljelyalasta.

Luomuviljelyä ei ole erityisesti USA:ssa tuettu, joten viljely on kehittynyt markkinavetoisesti. Tuonnin osuus raaka-ainepohjasta lienee suuri, mutta siitä ei ole olemassa tilastoja.

 

Expo West Anaheimissa on luontaisalan suurin ammattitapahtuma Pohjois-Amerikassa. Markkinahumu alkaa jo messuhallin ulkopuolelta, eikä näytteiden jakajia voi välttää. (Erkki Pöytäniemi)

Expo West Anaheimissa on luontaisalan suurin ammattitapahtuma Pohjois-Amerikassa. Markkinahumu alkaa jo messuhallin ulkopuolelta, eikä näytteiden jakajia voi välttää.

Luomu on terveellisempää

Pääsääntöisesti luomua ostetaan, koska sen ajatellaan olevan terveellisempää (48 %) ja koska halutaan välttää torjunta-aineita, hormoneita ja antibiootteja, pitkälle prosessoituja elintarvikkeita ja keinotekoisia ainesosia (kaikki luvut 2010 tilastosta). Ympäristö- ja eettisillä kysymyksillä ei ole Yhdysvalloissa samaa merkitystä luomukuluttajalle kuin Euroopassa.

Voisi sanoa, että tavanomaisen ja luomuelintarvikkeen ero on Yhdysvalloissa suurempi kuin Euroopassa. Amerikkalainen ruokakulttuuri on ylipäänsä etääntynyt huomattavan kauas mistään eurooppalaisittain ”perinteisestä ruokakulttuurista” ja elintarvikkeet ovat keskimäärin prosessoidumpia.

Moni kuluttaja on jo kadottanut kosketuksen luonnollisiin makuihin. Jopa 80 prosentissa amerikkalaisia elintarvikkeita on geenimuunneltuja aineksia, eikä niitä tarvitse mitenkään merkitä.

Liha ja lypsykarjatiloilla käytetään säännönmukaisesti hormoni- ja antibioottilisäyksiä rehussa. Maatalous on ylipäänsä teollistuneempaa kuin Euroopassa. Näiden tekijöiden voisi ajatella tukevan luomun kysyntää. Toisaalta varsinkin luomuohjelman voimaantulon jälkeen luomualaa on syytetty teollisen luomun tuottamisesta ja on kritisoitu luomumarkkinan ajautumista tavanomaisen elintarviketeollisuuden korporaatioille.

Yhdysvaltalaiseen yritysperinteeseen kuuluu menestyvän yrityksen myyminen sopivassa vaiheessa ja lähes kaikki menestyneimmät luomuyritykset ja -tuotemerkit ovatkin nykyään suurten elintarvikekorporaatioiden tytäryrityksiä. Vastareaktiona syntyy ”vielä luomumpi” (beyond organics) tyyppisiä liikkeitä, joihin linkittyy myös lähiruoka-ajattelua.

 

Luonnollinen? Lähi?

Toisaalta luomun ja tavanomaisen rajaa hämärtävät ”Natural” ja ”Whole Food” käsitteet. Helposti syntyy vaikutelma, että mitä suuremmalla sana Natural eli luonnollinen esiintyy, sitä varmempaa on, ettei tuote ole luomua.

Whole Food Market, joka on 340 supermarketin ketju, mielletään usein nimenomaan luomukauppaketjuna. Kuitenkin arviolta vain noin kolmannes myydyistä tuotteista on luomua.

Erilaiset free-from kategoriat menevät myös kuluttajien mielissä samaan kategoriaan, esimerkiksi keväisellä matkallani tuntui siltä, että kaikki tuntuvat olevan gluteenittomalla dieetillä ja gluteenittomuutta markkinoidaan varsin oudoissakin yhteyksissä.

Kuluttajat alkavat olla tietoisia siitä, että luomutuotteet ovat gmo-vapaita, mutta helposti syntyy myös käsitys, että gmo-vapaat tuotteet ovat kaikki luomua.

 

-Cornucopia Instituutin kuuluisassa kaaviokuvassa on kuvattu, kuka omistaa kenet luomuyritysmaailmassa (http://www.cornucopia.org/who-owns-organic/).

 

Reilun kaupan oliivioljyä Palestiinasta

Reilun hinnan maksaminen palestiinalaisille oliivituottajille on tärkein keino maalaisyhteisöjen ja kylien voimaannuttamiseksi ja siten pysyvän rauhan edellytys.

(Artikkeli on julkaistu Luomulehdessä 5/2013)

Vietin kesäkuussa kymmenen päivää Palestiinan Länsirannalla. Vierailimme Länsirannan pohjoisosassa Jeninin lähellä Burqinissa sijaitsevassa Canaan Fair Tradessa. Yrityksen liikeidea on yksinkertainen: tuottaa ja viedä paikallisten palestiinalaisten viljelijöiden tuottamista oliiveista tehtyä luomu ja reilunkaupan oliiviöljyä. Olimme yrityksen ja sen perustajan Nasser Abufarhan vieraina kaksi päivää saadaksemme selville, mistä yrtyksen toiminnassa oli kyse.

Nasser Abufarha lähti Palestiinasta Yhdysvaltoihin opiskelemaan 1983. Vietettyään siellä 20 vuotta opiskellen tietotekniikkaa, liiketaloutta ja lopulta antropologiaa, hänen tohtorinväitöskirjansa toi hänet takaisin Palestiinaan. Tutkimus liittyi palestiinalaisten ja Israelin väliseen konfliktiin. Hän oivalsi, että Israelin miehityksen aiheuttaman palestiinalaisyhteisöjen ja erityisesti viljelijöiden syrjäytymisen ja eristymisen ratkaisuun tarvitaan myös taloudelisia malleja. Vuonna 2005 hän perusti Canaan Fair Trade -yrityksen ja Palestiinan reilun kaupan yhdistyksen (PFTA; Palestinian Fair Trade Association) ja palasi kotikyläänsä Jalameen.

. (Erkki Poytaniemi)

Oliiviöljyn pullotusta Canaan Fair Trade’ssa.  (Erkki Poytaniemi) Nasser Abufarha, Canaan Fair Trade -yrityksen perustaja. 

 

Oliivipuu on Palestiinan symboli

Oliivi on Palestiinan tärkein maataloustuote ja oliivipuu Palestiinan symboli – onhan oliivia viljelty alueella tuhansia vuosia. Palestiinan maatalousmaasta 80 prosenttia on oliivipuita ja 40 prosenttia maataloustulosta syntyy oliiveista.

Palestiinan elintarvikemarkkina on täysin vapaakaupan armoilla; Israelin ja myös israelilaisten laittomien siirtokuntien tuotteilla on vapaa pääsy Palestiinan markkinoille. Samaan aikaan palestiinalaisten pääsyä omille mailleen ja vedenkäyttöä rajoitetaan eikä palestiinalaisilla ole käytännössä pääsyä Israelin markkinoille. Konfliktin keskellä elävät palestiinalaisviljelijät eivät usein pysty kattamaan edes poimintakulujaan, koska oliivien hinta paikallisella markkinalla on niin alhainen.

Pomegranate grove. (Erkki Poytaniemi)

Irshaidien luomugranaattiomenaviljelmä.

Palestiinan Reilun kaupan yhdistys istuttaa Palestiinaan vuosittain 10 000 uutta oliivipuuta. Uusien puiden istuttaminen on tärkeää, koska palestiinalaiset viljelijät menettävät jatkuvasti maitaan ja oliiviviljelmiään Israelin toimien seurauksena. Palestiinalaisia eristetään omista maistaan Israelin rakentamilla eristysmuureilla ja -aidoilla ja israelilaiset siirtokuntalaiset ja armeija tuhoavat oliiviviljelmiä. Palestiinalaisten viljelijöiden päähuolena onkin pääsy omille mailleen ja rajoitettu vedenkäyttö.

Palestiinalaiset oliiviviljelmät tuotetaan pitkälti luomumenetelmillä johtuen keinolannoitteiden ja kasvinsuojeluaineiden rajoitetusta saatavuudesta ja viljelyn kannattamattomuudesta. Siitä huolimatta luomuviljelyssä sovelletaan normaalia kahden vuoden siirtymävaihetta.

Muhammed Irshaid with small apples. (Erkki Poytaniemi)

Muhammed Irshaid esittelee pieniä hillo-omenia.

Oliivien viljely on laajaperäistä, mutta silti viljelmistä on pidettävä huolta, muun muuassa aluskasvillisuus on hallittava ja ikivanhat terassit vaativat jatkuvaa huolenpitoa.

Viljelijät järjestäytyneet reilun kaupan yhdistyksiin

Sveitsiläinen IMO valvoo Canaan Fair Traden oliiviöljyn tuotantoa ja se on luomusertifioitua EU:n, USA:n ja Japanin markkinoille sekä saksalaisen Naturlandin yksityisen standardin mukaisesti.

Lisäksi reilun kaupan osalta Canaan Fair Trade on IMO:n, FLO:n ja Naturlandin sertifioima. FLO:n (Fairtrade Labelling Organizations International ) sertifiointi tuottaa Suomessakin tunnetun Reilun Kaupan -merkin. Canaan Fair Trade onkin ”hyvä” esimerkki siitä, kuinka kehittyvien maiden tuottajat joutuvat hankkimaan suurilla kustannuksilla useita ulkomaisia sertifiointeja varmistamaan markkinoillepääsynsä.

Adil Irshaid enjoying fresh almonds. (Erkki Poytaniemi)

Adil Irshaid näyttää, miten tuore manteli avataan.

Määritelmän mukaan reilu kauppa on kaupallinen kumppanuussuhde, joka perustuu dialogiin, läpinäkyvyyteen ja keskinäiseen kunnioitukseen. Kun Canaan Fair Trade aloitti toimintansa oliivin ja oliiviöljyn tuotantoon ei ollut määriteltyjä reilun kaupan ehtoja, joten Canaan Fair Trade teki aloitteen niiden kehittämiseksi. FLO julkaisi ensimmäiset ehdot reilun kaupan öljykasvien tuottamiselle 2008.

Palestiinan reilun kaupan yhdistys koostuu 34 osuuskunnasta 43:ssa palestiinalaiskylässä. Yhteensä viljelijäjäseniä on noin 1700, jotka tuottavat yhteensä 5100 hehtaarilla, josta 3200 on luomusertifioitua. Loppuala on siirtymävaiheessa.

Suurin osa tiloista – ja Länsirannan maataloudesta ylipäänsä, on Länsirannan pohjoisosissa Jeninin lähellä, mutta osuuskuntia on myös etelämpänä. Canaan Fair Trade ja Palestiinan reilun kaupan yhdistys muodostavat hyvin toimivan kumppanuuden yksityisen yrityksen ja kansalaisjärjestön välillä, joka on hyödyttänyt molempia osapuolia.

Manal Abdallah showing the olive oil tanks at Canaan Fair Trade. (Erkki Poytaniemi)

Manal Abdallah esittelee Canaan Fair Trade’n oliiviöljysäiliöitä.

Yhdeksää kasvia 30 hehtaarilla

Toisena vierailupäivänämme tapaamme Muhammed ja Adil Irshaidin heidän tilallaan Jeninin eteläpuolella. He hoitavat noin 30 hehtaarin tilaansa kolmannen veljensä ja isänsä kanssa.

Tila on tavanomaista suurempi ja ammattimaisesti hoidettu. Tilan työntekijät hyötyvät reilun kaupan säännöistä. Muhammed Irshaid on myös aktiivinen reilun kaupan yhdistyksessä ja hänet on hiljattain valittu Palestiinan reilun kaupan yhdstyksen hallitukseen.

Tilalla viljellään yhdeksää kasvia, joista oliivi on tärkein. Viime aikoina on istutettu myös mantelia vientiä varten. Muut viljelykasvit markkinoidaan paikallisesti – mm. omena, aprikoosi ja persikka. Irshaidit suhtauvat avoimesti uusiin viljelykasveihin; he ovat esimerkiksi istuttaneet mäntyä pinjansiemenien tuottamiseksi.

"Olive oil" in Arabic script. (Erkki Poytaniemi)

“Oliiviöljy” arabiaksi.

90 prosenttia tuotannosta viedään

Canaan Fair Trade on yhteistyökumppaneidensa avulla investoinut lähes 4 miljoonaa euroa liiketoimintansa kehittämiseen – tuotantotiloihin, moderniin oliivipuristamoon, varastotankkeihin, pullotus- ja purkituslinjaan. Laatutuotteen tuottaminen edellyttää myös paljon tuottajien kouluttamista ja neuvontaa.

Oliiviöljyn laatuun vaikuttaa eniten sadonkorjuuseen liittyvät seikat, ennen kaikkea se, että oliivit tulisivat puristamoon tuoreina ja ehjinä. Extra-virgin neitsytöljyn ehtojen täyttyminen edellyttää hyvälaatuista raaka-ainetta. Toimintatapojen kehittäminen yhdessä tuottajien kanssa on johtanut extra-virgin laadun osuuden nousuun alun 15 prosentista nykyiseen 80 prosenttiin. Kaiken kaikkiaan viljelijöille järjestetään noin 80 työpajaa ja koulutustilaisuutta vuosittain erilaisista aiheista oliivien laadusta ensiapukursseihin.

Länsiranta on Israelin saartama ja ainoa vientisatama on Haifa Israelissa. Vienti edellyttää melkoista byrokratiaa, joten tuoretuotteiden vienti ei tule kysymykseen. Canaan Fair Traden liiketoiminnasta 85-90 prosenttia tulee reilun kaupan oliiviöljyn viennistä. Suurin markkina on USA, jota seuraavat Iso-Britannia ja Manner-Eurooppa. Kaukoitä ja Persianlahden alue ovat myös orastavia markkinoita.

Suurin osa myynnistä on raaka-ainemyyntiä, mutta myös raaka-aineasiakkaat – kuten amerikkalainen saippuavalmistaja Dr Bonner, nojaavat lopputuotteensa markkinoinnissa tuotteen palestiinalaiseen alkuperään ja reiluun kauppaan. Viime vuosina kasvava osa istutettavista 10000 puusta on mantelia, minkä odotetaan olevan tulevaisuudessa viennin toinen tukijalka.

Tähän mennessä Canaan Fair Tradessa päähuomio on ollut toiminnan rakenteiden kehittämisessä ja jo nyt tulokset ovat vaikuttavia. Jatkossa huomiota siirretään yhä enemmän viennin kehittämiseen, jotta lupaukset tuottajille voidaan lunastaa. Canaan Fair Tradella onkin poikkeuksellisen hieno tarina kerrottavanaan, mikä antaa hyvät eväät brandin ja kestävän liiketoiminnan kehittämiseen.

Luomua konfliktin keskellä

Canaan Fair Trade on Palestiinan merkittävin luomu- ja reilun kaupan hanke, mutta ei suinkaan ainoa. Myöhemmin Palestiinan matkallamme söimme luomuillallista taiteilija ja elokuvaohjaaja Masen Saadehin tilalla, jossa yhdistetään luomun ja permakulttuurin periaatteita.

Tila on Wallajeh’in kylässä ja sitä uhkaavat Israelin eritysmuurit, jotka lähestyvät tilaa molemmilta suunnilta. Kukaan ei tiedä kummalle puolelle muuria tila jää. Alueen palestiinalaisviljelijät muuttavat kylistä sadonkorjuuaikaa varten rakennettuihin kivimajoihin ollakseen muurin tullessa ainakin samalla puolella viljelmiensä kanssa.

Vierailumme viimeisenä lauantaina käymme Ramallahissa Bälädi-maalaistentorilla. Bälädi tarkoittaa arabiaksi tuoretta paikallista perinteistä ruokaa ja Sharaka-niminen vapaaehtoisten aloite pyrkii luomaan yhteyden palestiinalaisten pienviljelijöiden ja kuluttajien välillä.

Vierailu Palestiinassa oli erittäin mielenkiintoinen ja silmiä avaava. Voin suositella matkaa kaikille, jotka haluavat matkoillensa muuta sisältöä kuin rannat ja shoppailut. Kaukaa Suomesta näemme vain uutisten välittämän konfliktin, mutta lähempi tarkastelu paljastaa paljon ihmisiä ja aloitteita, joilla haetaan tilanteeseen ratkaisuja. Luomulla ja reilulla kaupalla voi olla oma osansa Lähi-idän rauhan rakentamisessa.

Kaikki kuvat ©Erkki Pöytäniemi. Lisää kuvia aiheesta: http://erkki.photoshelter.com/

Artikkeli on julkaistu myös englanniksi: organic-market.info

.

Fair Trade organic olive oil from Canaan Fair Trade. The oils come in different qualities. (Erkki Poytaniemi)

Eri laatuisia Reilun kaupan oliiviöljyjä Canaan Fair Trade.