Luomumaataloutta Ranskan Rhône Alpesissa

Teksti ja kuvat: Erkki Pöytäniemi

Juttu on julkaistu Luomulehden numerossa 6/2013 (Lehden kansikuva on jutussa mainitun Vercor-Bleu juustovalmistajan myymälästä)

Luomulehti kansi

Luomu on Ranskassa kovassa nosteessa sekä luomuviljelyn että luomumarkkinan osalta. Ranska on Saksan jälkeen Euroopan suurin luomumarkkina (yli 4 miljardia euroa) ja luomuviljelty pinta-alakin on yli miljoona hehtaaria. Luomun osuus peltoalasta on tosin vain 3,7%. Suhteellisesti eniten luomua on Rhônes Alpesin alueella Kaakkois-Ranskassa ja erityisesti Drômen departementissa, jossa luomun osuus on jo lähes 15%. Drômen alueella luomua myös tuetaan enemmän kuin muualla Ranskassa.

Olin kutsuttuna vieraana Drômen pääkaupungissa Valencessa joka toinen vuosi järjestettävässä neljänsissä Tech&Bio -tapahtumassa eli Euroopan suurimmassa luomumaatalousnäyttelyssä (18.-19.9.2013). Järjestäjät olivat kovasti toivoneet saavansa delegaation Suomestakin, mutta sen sijaan saivatkin minut ja ”Tarinoita suomalaisesta luomusta” valokuvanäyttelyn. Lisäksi pidin suomalaista luomua esittelevän puheenvuoron Agence Bion järjestämässä konferenssissa ja onnistuin luovuttamaan ”Tarinoita suomalaisesta luomusta” -kirjan Ranskan maatalousministeri Stéphane Le Foll’lle omistuskirjoituksella varustettuna.

 (Erkki Poytaniemi, Erkki Pöytäniemi)

Erkki luovuttaa “Tarinoita suomalaisesta luomusta” -kirjan Ranskan maatalousministeri Stéphane Le Foll’lle omistuskirjoituksella varustettuna. Taas tehtiin Suomea tunnetuksi maailmalla…

Tech&Bio tapahtuma muistuttaa paljon suomalaista maatalousnäyttelyä. Sijaintipaikka on ”La Lycee le Valentin” -maatalouskoulu, jonka 51 hehtaaria ja 40 lypsävän karja on kokonaan luomutuotannossa. Koulussa annetaan luomumaatalouskoulutusta. Näyttelyn järjestää Drômen Maatalouskamari (Chambre de Agriculture), joka vastaa myös mm maatalousneuvonnasta. Näytteilleasettajina on alan järjestöjä, tutkimuslaitoksia ja erilaisia palveluntarjoajia ja tietenkin kone- ja laitevalmistajia alkaen varsin järeistä maanmuokkaus ja kompostinkääntökoneista aina hevosvetoisiin työkaluihin asti. Erona suomalaiseen maatalousnäyttelyyn on, että kohderyhmänä on nimenomaan viljelijät ja alan ammattilaiset – ei siis kuluttajat – ja tapahtuman ohessa on valtava seminaaritarjonta erilaisista luomutuotantoon liittyvistä aiheista. Tapahtuman järjestäjillä on kova pyrkimys tehdä tapahtumasta kansainvälinen ja siksi useimmissa seminaareissa on simultaanitulkkaus englanniksi. Tänä vuonna tapahtumassa kävi 15 ulkomaista delegaatiota. Vastaavaa luomumaatalousnäyttelyä ei muualta löydy, minkä vahvistivat myös tapaamani saksalaiset messuvieraat. Näkemäni perusteella olen valmis vahvasti suosittelemaan suomalaisen delegaation kokoamista seuraavaan Tech&Bio -tapahtumaan 2015. Huomionarvoista on, että ranskalaiseen tapaan ulkomaalaisten delegaatioiden osallistumista myös tuetaan. Alkutuotannon parissa työskenteleville tapahtuma antaa varmasti enemmän kuin BioFach messut Saksassa.

 

Tapahtuman jälkeisenä perjantaina lyöttäydyin ryhmään, joka vieraili Vercorin mahtavan kauniila vuoristoalueella lypsykarjatilalla ja osuuskuntameijerissä. Kysymyksessä oli kolmivuotisen tutkimushankeen (Luomumaidon tuotannon kehittäminen vuoristoalueilla) päättymiseen liittyvä retki – ikävä kyllä en ehtinyt osallistumaan hankkeen päätösseminaariin. Hankkeessa selvitettiin vuoristoalueiden lypsykarjatilojen siirtymistä luomuun ja siirtymisen esteitä. Kaksi suurinta estettä ovat jakelukanavan löytäminen luomumaidolle ja rehukustannuksen nousu.

 (Erkki Poytaniemi, Erkki Pöytäniemi)

Maisema on mahtava. Ja kuvan pellot ja karja on luomussa!

Ranskassa on paljon pieniä meijeriosuuskuntia, jotka eivät välttämättä ole kiinnostuneita luomusta. Pienet osuuskuntameijerit valmistavat yleensä paikallisia – usein nimisuojattuja (AOP) – erikoisuuksia, esimerkiksi juustoja, jolloin tavanomaisellekin maidolle saadaan lisäarvoa. Omasta osuuskunnasta eroaminen voi olla henkisesti vaikeaa ja jos alueella ei ole lainkaan luomumaitoa keräilevää meijeriä on suoramyynti ainoa mahdollisuus. Käytännössä suoramyynti tarkoittaa maidon jalostusta, jolloin kynnys siihenkin on korkea.

Vuoristoalueiden maitotiloilla rehustus perustuu laiduntamiseen, kuivaheinään ja säilörehuun sekä maissin ja seosviljan viljelyyn. Viljelyjärjestelmä on lähes sama sekä tavanomaisilla että luomutiloilla ja ero ranskalaisiin maissiruokintaan perustuviin teholypsytiloihin on suuri. Valkuaisrehu joudutaan ostamaan useimmiten soijakakun muodossa, joka tällä hetkellä maksaa luomuna 900 euroa tonnilta. Tuotostasot ovat 5000-7000 litran paikkeilla. Luomuun siirtyminen ei tuo merkittäviä säästöjä esimerkiksi lannoitekustannuksiin, mutta luomurehun kalleus lisää kustannuksia merkittävästi. Tästä huolimatta useita tuottajia on viime vuosina siirtynyt luomuun. Yhtenä syynä saattaa olla Drômen maatalouskamarin selvästikin hyvin arvostettu luomuneuvoja Jean-Pierre Manteaux – toisena se, että luomun lisähinta on riittävä kattamaan rehukustannuksen ja luomulla on kysyntää.

Tila, jolla vierailimme, Gaec de Roche Rousse, on kahden viljelijän yhteisyritys. GAEC (Groupement agricole d’exploitation en commun) on eräänlainen maatalousyhtymä, joka on hyvin tyypillinen Ranskassa ja jolle on oma lainsäädäntö. Gaec de Roche Rousse on kahden viljelijän yhtymä, johon etsitään kolmatta osakasta, koska työtä on kahdelle liikaa. Sen, että tilalle etsitään osakasta eikä työntekijää, selittää Ranskan lainsäädäntö. Toisaalta työntekijän työaika on Ranskassa vain 35 tuntia viikossa, kun taas tilan viljelijät tekevät yli 50 tunnin työviikkoa. Toisaalta verotus pysyy pienempänä, kun liikevaihto osakasta kohti pysyy tietyn rajan alla. Eli kolmas osakas mahdollistaisi tilan liikevaihdon kasvattamisen ilman verorajan ylittymistä, mutta työntekijä ei. Tila jalostaa suurimman osan maidostaan itse juustoiksi. Tila on osakkaana paikallisessa viljelijöiden myyntiosuuskunnassa, jossa on 17 osakasta. Pääsääntöisesti osakkailla on eri tuotantosuunnat, jolloin he eivät kilpaile keskenään. Osuuskunnalla on kaksi kauppaa ja se käy säännöllisesti kaksilla markkinoilla. Kaikilla osakkailla on velvoite tehdä työtä kaupoissa ja markkinoilla, mihin Gaec de Roche Rousse tapauksessa menee kaksi työpäivää viikossa. Toisaalta lähes koko tuotanto saadaan myytyä osuuskunnan kautta.

 (Erkki Poytaniemi, Erkki Pöytäniemi)

Gaec de Roche Rousse tilalla juustojen valmistuksesta vastaava Daniel Vignon tarjoilee virailijoille maistiaisia.

Tila on kasvanut 1999 13 hehtaarista nykyiseen 90 hehtaariin ja 8 lehmästä nykyiseen 35 lehmään. Rotu on perinteinen ”La Montbeliarde”, jota käytetään erityisesti juustotiloilla sen maidon koostumuksen takia. Keskituotos on 5400 litraa ja vuodessa 184000 litraa, josta 150000 litraa jalostetaan tilalla juustoiksi ja 34000 toimitetaan osuuskunnalliseen Vercors Lait -meijeriin. Meijeriin toimitetaan lähinnä viikonloppujen maito, jolloin yhtymän viljelijät saavat vuorotellen joka toisen viikonlopun vapaaksi. Karkearehun osalta tila on omavarainen ja oma seosvilja kattaa 50% väkirehutarpeesta. Eläimet ovat sisäruokinnassa 6 kk. Tilan kannattavuus on hyvä.

Tilavierailun jälkeen vierailimme alueellisessa ”Vercors Lait” meijeriosuuskunnassa. Paikalliset viljelijät ostivat meijerin takaisin Lactalikselta (maailman suurin meijeriyritys) 1998. Osuuskunnassa on 70 jäsentä, joista 10 luomuviljelijää. Lisäksi luomumaidon keräily on järjestetty yhdessä Sodiaal meijeriyrityksen (Ranskan suurin meijeriosuuskunta) kanssa, jolloin samaan keräilyyn saadaan myös Sodiaalin samalla alueella olevat 13 luomutuottajaa. Siten Vercors Lait”in käsittelemästä maidosta 1/3 on luomua. Keräilyn kannattava järjestäminen edellyttää 3 miljoonaa litraa vuodessa (25000 litran keräilyauto joka kolmas päivä). Tavanomaisen maidon tuottajahinta on 34-35 c/litra – luomusta tuottaja saa 8c luomulisän. Meijerin päätuote on nimisuojattu (AOP) ”Bleu du Vercors” sinihomejuusto, jota tuottaa vain ”Vercors Lait” meijeri ja yhdeksän tuottajaa (mm Roche Rousse). Kaikki tuotteet myydään osuuskunnan omassa kaupassa, joista toinen on meijerin yhteydessä ja toinen Grenoblessa. Markkinointi perustuu enemmän nimisuojattuun tuotteeseen kuin luomuun. Luomun ongelmana pidetään sitä, että suuret valmistajat ja elintarvikeketjut valmistavat ja myyvät luomutuotteita, jolloin luomun tuomaa lisäarvoa on pienen toimijan vaikea hyödyntää.

Vierailu Vercorissa tarjosi mielenkiintoisen pikakatsauksen erittäin kauniin vuoristoalueen luomumaidontuotantoon ja juustoihin. Kannattaa laittaa vuoden 2015 kalenteriin syyskuun kohdalle muistutus Tech-Bio -tapahtumasta ja varata aikaa myös tilavierailuihin, joita tapahtuman yhteydessä järjestetään. Esimerkiksi Luomuliitto voisi toimia suomalaisen luomudelegaation kokoajana.

 

Kuvagalleriaan

LUOMUA YHDYSVALLOISSA

Teksti ja kuvat: Erkki Pöytäniemi

Juttu on julkaistu Luomulehdessä 5/2013

 

Luomutuotteiden kulutuksesta arvioidaan 95 % tapahtuvan Länsi-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa suunnilleen tasasuurin osuuksin. Mikä on erilaista Yhdysvaltojen luomumarkkinoilla?

2012 EU ja USA tekivät luomusertifiointien keskinäisen ekvivalenssisopimuksen. Nyt käynnistyneet EU:n ja USA:n vapaakauppaneuvottelut koskevat myös maatalous- ja elintarvikesektoreita ja tuovat näitä markkinoita edelleen lähemmäksi toisiaan.

Whole Food Marketilla on noin 300 liikettä Pohjois-Amerikassa ja muutama Englannissa. Tässä Huntingtonin liikkeessä Los Angelisissa on myyntipinta-alaa noin 3000 neliömetriä eli se vastaa suurta supermarkettia. (Photographer: Erkki Poytaniemi)

Whole Food Marketilla on noin 300 liikettä Pohjois-Amerikassa ja muutama Englannissa. Tässä Huntingtonin liikkeessä Los Angelisissa on myyntipinta-alaa noin 3000 neliömetriä eli se vastaa suurta supermarkettia.

Juuret Euroopassa

Luomun tärkeimmät suuntaukset syntyivät 1920-40 luvuilla Keski-Euroopassa Saksassa, Iso-Britanniassa ja Ranskassa. USA:n luomuliikkeen pioneeri oli J.I.Rodale (1898-1971), jonka mukaan on nimetty Rodale Instituutti – USA:n johtava luomututkimuslaitos. Rodale ammensi luomuideansa ennenkaikkea Sir Albert Howardilta, englantilaiselta 1930-40-lukujen luomuliikkeen pioneerilta. Merkittävä vaikutus varhaiseen kehitykseen oli myös Rudolf Steinerin lähipiirin kuuluneella Ehrenfield Pfeifferilla (1899-1961), joka muutti toisen maailmansodan jaloista USA:an tuoden biodynaamisen viljelyn sinne ja vaikutti siellä kuolemaansa 1961 saakka. Myös Rodale ja Pfeiffer tunsivat toisensa.

Rodale keskittyi eurooppalaisia luomuliikkeen pioneereja enemmän levittämään luomuviljelyajatusta kotipuutarhureiden ja muiden ei-viljelijöiden pariin. Tämä näkyi myös Rodalen laajassa julkaisutoiminnassa. Julkaisut olivat vaikuttamassa siihen, että luomusta tuli keskeinen osa 1960-70-lukujen vastakulttuuri- ja hippiliikkeitä.

Luomun kaupallistuminen alkoi 1980-luvulla – muun muassa ensimmäinen Whole Foods Market  perustettiin Austinissa Teksasissa. Luomutuotantosäännöt olivat vielä yksityisiä ja alueellisia, kunnes maatalousministeriön luomuohjelma (USDA:n National Organic Program, NOP) tuli voimaan vuonna 2002.

Luomuohjelma yhtenäisti luomusäännöt koko Yhdysvalloissa ja jopa kieltää sitä tiukempien luomuehtojen sertifioinnin ja merkinnät. Joka tapauksessa ohjelma selkeytti luomumarkkinan pelisäännöt ja mahdollisti alan nopean kehityksen.

 

Erittäin nopeaa kasvua

Ala on kokenut nopean muutoksen vastakulttuuriliikkeestä merkittäväksi kaupalliseksi sektoriksi. Nykyään Yhdysvalloissa käytetäänkin alasta mielellään käsitettä luomuteollisuus (Organic Industry). Itse raaka-aineen ja maatalouden merkitys onkin luomussa ehkä vähäisempi kuin Euroopassa, koska huomio kiinnittyy elintarviketeollisuuteen.

Viimeiset 10 vuotta ovat nähneet erittäin nopean kasvun vaiheen USA:n luomumarkkinoilla. Luomumarkkinat kasvoivat vuodesta 2002 vuoteen 2010 kolminkertaiseksi (USD 26,7 miljardia luomuelintarvikkeita ja lisäksi muita luomutuotteita lähes USD 2 miljardia.)

Myynnistä 40 % muodostuu hedelmistä ja vihanneksista, jossa luomun osuus koko markkinasta on 12 %. Toiseksi suurin kategoria on meijerituotteet – 13 % luomumarkkinasta ja 6 % meijerituotemarkkinoista. Luomun markkinaosuus kaiken kaikkiaan on 4 % eli Eurooppaan verrattuna korkeampi kuin esimerkiksi Saksassa samana vuonna. Noin 54 % luomutuotteista myydään tavanomaisissa kaupan kanavissa ja 39 % erikoiskauppakanavassa lopun ollessa suoramyyntiä ja vientiä.

Viimeiset luomuviljelyn tilastotiedot on saatavilla vuodelta 2008, jolloin luomuviljelypinta-ala USA:ssa oli 1,9 miljoonaa hehtaaria, josta lähes 900 000 hehtaaria laidunta. Luomun osuus viljelypinta-alasta on vain 0,6 %. Luku on hämmästyttävä, koska kuitenkin luomumarkkina on yhtä iso kuin Euroopassa. Euroopassa on yli 10 000 000 hehtaaria luomuviljelyä – 2,1 % viljelyalasta.

Luomuviljelyä ei ole erityisesti USA:ssa tuettu, joten viljely on kehittynyt markkinavetoisesti. Tuonnin osuus raaka-ainepohjasta lienee suuri, mutta siitä ei ole olemassa tilastoja.

 

Expo West Anaheimissa on luontaisalan suurin ammattitapahtuma Pohjois-Amerikassa. Markkinahumu alkaa jo messuhallin ulkopuolelta, eikä näytteiden jakajia voi välttää. (Erkki Pöytäniemi)

Expo West Anaheimissa on luontaisalan suurin ammattitapahtuma Pohjois-Amerikassa. Markkinahumu alkaa jo messuhallin ulkopuolelta, eikä näytteiden jakajia voi välttää.

Luomu on terveellisempää

Pääsääntöisesti luomua ostetaan, koska sen ajatellaan olevan terveellisempää (48 %) ja koska halutaan välttää torjunta-aineita, hormoneita ja antibiootteja, pitkälle prosessoituja elintarvikkeita ja keinotekoisia ainesosia (kaikki luvut 2010 tilastosta). Ympäristö- ja eettisillä kysymyksillä ei ole Yhdysvalloissa samaa merkitystä luomukuluttajalle kuin Euroopassa.

Voisi sanoa, että tavanomaisen ja luomuelintarvikkeen ero on Yhdysvalloissa suurempi kuin Euroopassa. Amerikkalainen ruokakulttuuri on ylipäänsä etääntynyt huomattavan kauas mistään eurooppalaisittain ”perinteisestä ruokakulttuurista” ja elintarvikkeet ovat keskimäärin prosessoidumpia.

Moni kuluttaja on jo kadottanut kosketuksen luonnollisiin makuihin. Jopa 80 prosentissa amerikkalaisia elintarvikkeita on geenimuunneltuja aineksia, eikä niitä tarvitse mitenkään merkitä.

Liha ja lypsykarjatiloilla käytetään säännönmukaisesti hormoni- ja antibioottilisäyksiä rehussa. Maatalous on ylipäänsä teollistuneempaa kuin Euroopassa. Näiden tekijöiden voisi ajatella tukevan luomun kysyntää. Toisaalta varsinkin luomuohjelman voimaantulon jälkeen luomualaa on syytetty teollisen luomun tuottamisesta ja on kritisoitu luomumarkkinan ajautumista tavanomaisen elintarviketeollisuuden korporaatioille.

Yhdysvaltalaiseen yritysperinteeseen kuuluu menestyvän yrityksen myyminen sopivassa vaiheessa ja lähes kaikki menestyneimmät luomuyritykset ja -tuotemerkit ovatkin nykyään suurten elintarvikekorporaatioiden tytäryrityksiä. Vastareaktiona syntyy ”vielä luomumpi” (beyond organics) tyyppisiä liikkeitä, joihin linkittyy myös lähiruoka-ajattelua.

 

Luonnollinen? Lähi?

Toisaalta luomun ja tavanomaisen rajaa hämärtävät ”Natural” ja ”Whole Food” käsitteet. Helposti syntyy vaikutelma, että mitä suuremmalla sana Natural eli luonnollinen esiintyy, sitä varmempaa on, ettei tuote ole luomua.

Whole Food Market, joka on 340 supermarketin ketju, mielletään usein nimenomaan luomukauppaketjuna. Kuitenkin arviolta vain noin kolmannes myydyistä tuotteista on luomua.

Erilaiset free-from kategoriat menevät myös kuluttajien mielissä samaan kategoriaan, esimerkiksi keväisellä matkallani tuntui siltä, että kaikki tuntuvat olevan gluteenittomalla dieetillä ja gluteenittomuutta markkinoidaan varsin oudoissakin yhteyksissä.

Kuluttajat alkavat olla tietoisia siitä, että luomutuotteet ovat gmo-vapaita, mutta helposti syntyy myös käsitys, että gmo-vapaat tuotteet ovat kaikki luomua.

 

-Cornucopia Instituutin kuuluisassa kaaviokuvassa on kuvattu, kuka omistaa kenet luomuyritysmaailmassa (http://www.cornucopia.org/who-owns-organic/).