Ennen seminaaria Ifoam EU Group Organic Processing piti kaksipäiväisen kokouksen Amersfoortissa. Allekirjoittanut puuttuu kuvasta koska on ottamssa kuvaa.

Osallistuin Ifoam EU Group SG Organic Processing ryhmän kokouksen yhteydessä Hollannin Amersfoortissa ”Organic Integrity” seminaariin, jonka olivat järjestäneet Hollanin luomuvalmistajien yhdistys VBP ja AFI eli Anti Fraud Initiative. Seminaari pureutui suoraan luomun luotettavuuden ja uskottavuuden ytimeen. Suomalaisessakin luomukeskustelussa sivutaan usein luomun luotettavuuteen liittyviä ongelmia varsinkin tuontituotteiden osalta. Mitä kauempaa luomutuote tulee, sitä suuremmalla epäilyllä osa keskustelijoista suhtautuu siihen, voiko tuote oikeasti olla luomua. Varsinaista asiapohjaa epäilyillä ei useinkaan ole vaan keskustelu tuntuu ikävällä tavalla perustuvan ”siellä” olevien toimijoiden luotettavuuden epäilyyn. Ongelmatonta valvonta ei missään nimessä olekaan ja seminaarissa pureuduttiin ongelmiin ja niiden syihin. Valtaosa epäkohdista ja todetuista puutteista ei kuitenkaan johdu toimijoiden epärehellisyydestä. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Suomessa Eviran valvontaraportin mukaan vuonna 2011 sääntöjenvastaisuuksia todettiin kasvinviljelyssä 20 prosentilla toimijoista, mikä 145 tapauksessa (3,7%) tapauksista on johtanut markkinointikieltoon ja 2:ssa tapauksessa valvontajärjestelmästä erottamiseen. Luomuelintarvikeyrityksistä 32 prosenttia sai huomautuksen sääntöjenvastaisuudesta, mutta vain 3 yritystä sai markinointikiellon. Markkinointikieltoonkin johtava sääntöjenvastaisuus johtuu yleensä huolimattomuudesta tai tietämättömyydestä. Mutta kuten ”Anti Fraud Initiative” nimikin antaa ymmärtää, petostapauksiakin on ja se on todellinen huoli koko alalle. Kun luomutuotteista on markkinoilla pulaa ja luomutuotteen hinta voi joissakin tapauksissa olla jopa 2-3 kertainen tavanomaiseen verrattuna, on selvää että petoksen riski on olemassa. Toisaalta luomumarkkinan kehittymisen kannalta luomun luotettavuus on aivan keskeistä ja sitä on huolella ylläpidettävä kaikkien toimijoiden puolelta.

Mutta palataan itse seminaariin. Seminaari oli jatkoa aikaisemmille Anti Fraud Initiativen puitteissa järjestetyille keskusteluille ja seminaareille. Osittain keskustelu on myös sellaisella detaljitasolla, että hirvittää. Keskusteluun voi tutustua lähemmin myös Anti Fraud Initiative sivustolla. Seuraavassa yritän kuitenkin valottaa keskustelun pääkohtia sillä tavalla kuin ne tässä seminaarissa tulivat esille.

Keskustelussa on kaksi pääteemaa. Toinen liittyy siihen, onko luomuna myyty tuote luomuehtojen mukaisesti tuotettu ja toinen siihen, onko luomuna myyty tuote puhdas jäämistä. Jälkimmäisessä tapauksessahan tuote on voitu tuottaa luomuehtojen mukaisesti, mutta käytännössä se ei kuitenkaan vastaa markkinoiden ja kuluttajien odotuksia siitä, millainen luomutuotteen tulisi olla. Jäämähän on voinut joutua tuotteeseen myös luomutoimijoista riippumattomista syistä. Seminaarin kaksi ensimmäistä esitystä pureutuivat ensisijaisesti jäämäkysymykseen. Saksalaiset Guenter Lach ja Silke Bruns Lach & Bruns Partnerschaftista avasivat laboratorioanalyysien tekemisen problematiikkaa. Luomussa yleisesti sovellettava jäämäraja 0,01 ppm (miljoonasosaa) ei ole elintarvikelaboratorioiden peruskauraa, koska tavanomaisella puolella sallitut jäämätasot ovat korkeampia. Esimerkiksi glyfosaattia saa EU:ssa olla elintarvikkeissa enintään 0,1 – 0,5 ppm eli 10-50 kertaa suurempi määrä kuin luomun 0,01 ppm. Huolimatta kalliista huipputeknologiasta kemiallisissa analyyseissä on suuret virhemahdollisuudet, joiden välttäminen vaatii suurta amattitaitoa ja huolellisuutta. Lach ja Bruns ovat selvittäneet laboratorioanalyysien problematiikkaa luomun vaatimien analyysien näkökulmasta ja kehittäneet laboratorioiden Relana verkoston  , johon osallistuvilla laboratorioilla on erityisen hyvät edellytykset selvitä luomun asettamista haasteista.

EOCC (European Organic Certifiers Council) on järjestö, joka pyrkii harmonisoimaan luomuvalvontaa. EOCC:lla on 51 jäsentä, jotka edustavat sekä yksityisiä valvontalaitoksia että viranomaisvalvontaa pääosin Euroopassa. Muunmuassa Evira on EOCC:n jäsen. Myös EOCC on pohtinut luomutuotteiden jäämiä ja tuottanut aiheesta ohjeistuksen (Guidance document for the certification decision making process ja Pesticide Discussion Paper)   Erityisen hankalaksi jäämäasioiden käsittelyn tekee valvontalaitoksille se, että asiasta on eri jäsenmaissa ja kansainvälisesti erilaisia tulkintoja. Esimerkiksi EU:ssa Italia ja Belgia ovat asettaneet jäämärajat joiden ylittyessä tuotteen luomustatus aina poistetaan, kun taas muissa jäsenmaissa jäämärajoja ei ole määritelty – ei myöskään EU-asetuksessa. Myös menettelytavat ja ohjeistukset näytteidenoton suhteen ovat epäyhtenäiset eri jäsenmaissa. EOCC:n lisäksi Ifoam EU Group on laatinut oheistuksen sille, miten jäämiä tulisi käsitellä ”Guideline for Pesticide Residue Contamination for International Trade in Organic”  Ensimmäinen vastaava ohjeistus on ollut jo pitkään saksalaisella BNN:llä ja hollantilainen Biokap on hyvin samanlainen. Lähtökohtana näissä kaikissa on 0,01 ppm (= 10 ppb = 0,01 mg/kg = miljoonasosa) määrittäminen toimenpiderajaksi (action level), jota on seurattava selvitys siitä, johtuuko jäämä tuottajasta riippumattomista syistä vai sääntöjenvastaisuudesta.

Bionextin johtaja Bavo van den Idsert (oik.) esittelee yleisölle Arizan toimitusjohtajan Ronald van Marlenin.

Roland van Marlen, hollantilaisen Ariza BV:n toimitusjohtaja puhui käytännön luomualan toimijan näkökulmasta otsakkeella ”How to do deal with fraud in organic business”. Yritys valmistaa vihannes- ja hedelmäpohjaisia tuotteita, joiden raaka-aineet useissa tapauksissa tuodaan Euroopan ulkopuolelta. van Marlen on värikäs puhuja, jonka mielipiteet pohjaavat pitkään ja monipuoliseen kokemukseen allalla. Hän korosti esityksessään muuttuvaa toimintaympäristöä, jossa perinteisten luomutoimijoiden lisäksi monikansalliset elintarvikeyritykset ja suuret päivittäistavarakaupan ketjut tulevat yhä voimakkaammin mukaan luomumarkkinoille. Suuren kauppaketjun lanseeraamana jonkin luomutuotteen volyymit saattavat nousta tasolle, jota on mahdotonta toimittaa. Toisaalta ne toimivat omalla logiikallaan, eikä niitä kiinnosta, mitä luomualalla toimivat yritykset ovat keskenään sopineet esimerkiksi toimintatavoista torjunta-ainejäämien löytyessä. Suuret kauppaketjut soveltavat jäämien suhteen 0-toleranssia ja analysoivat tuotteet itse. Arizalla on kokemusta tilanteesta, jossa kauppaketjulta tulee ilmoitus jäämien löytymisestä ja satojen tuhansien eurojen lasku (tuotteiden takaisinveto ja aiheutunut vahinko ym.) ennen kuin he ovat edes ehtineet pohtia, mikä voisi olla jäämien alkuperä. Laskua ei pysty olemaan maksamatta, koska kaupaketju vähentää sen ostoveloistaan.

Van Marlenin mukaan luomutuotteiden kysyntä on tarjontaa suurempaa ja hinnat siksi korkeammat. Siksi myös petos on kannattavaa ja lisäksi se on suhteellisen helppoa. Petosten torjunta ja paljastaminen on hajanaista ja kaikki toimijat tuntuvat ajattelevan, että se on jonkun muun vastuulla. Luomutoimijoiden kesken pyörii ”luomusertifikaattien pyytämisen pyhä kehä”, jossa kukaan ei tunnu ottavan oikeasti vastuuta asiasta. Luomuliike toimii edelleen keskinäisen luottamuksen ilmapiirissä, mutta markkinan logiikka on toinen. Lopputulema on, että luomupetosta varmasti esiintyy ja toimijoiden täytyy varmistua tuotteidensa luomustatuksesta ja tavaratoimittajiensa luotettavuudesta muutoinkin kuin sertifikaatteja pyytämällä.

Tämän melko kriittisen alun jälkeen van Marlen siirtyi kuvaamaan Arizan toimintatapoja. Sen voisi tiivistää siihen, että luomuraaka-aineen toimittaja on tunnettava ja heihin on tutustuttava. Arizan kaltaiselle toimijalle toinen keskeinen tekijä on saatavuuden varmistus. Toimitusketjun romahdusta ei saa syntyä, koska sanktiot asiakkaiden suunnasta ovat liian suuret. On haluttava tietää ja nähdä omin silmin mistä raaka-aine tulee ja miten se on tuotettu. Sähköpostilla saatu luomutodistus ei voi olla riittävä tae siitä, että uusi tavaratoimittaja todella toimii oikein luomuehtojen ja -periaatteiden mukaisesti ja että se on luotettava tavaratoimittaja pitkällä aikavälillä – siitä on vakuututtava itse. Kun Ariza valitsee uuden tavaratoimittajan he käyvät ensin läpi kaiken dokumentaation kirjallisesti. Jo tässä vaiheessa karsiutuvat ne, joilta tietoa joutuu lypsämään tai se tuntuu ristiriitaiselta. Jos kaikki tuntuu olevan kunnossa paperilla, toimittajan luona lähdetään käymään. Arizan edustajien lisäksi mukaan lähtee ulkopuolinen FIBL:n asiantuntija, joka pystyy arvioimaan tuotantoon liittyvät riskit ja tekemään parannusehdotukset. FiBL-tutkimuslaitoksen kehittämässä RISE-arvionnissa otetaan huomioon monipuolisesti myös esimerkiksi maanomistusolot, biodiversiteetti, sosiaaliset olot, ympäristö ja miten luomuvalvonta on järjestetty. ”Illallisilla istumalla” pystytään arvioimaan tuottajaorganisaation edustajien arvomaailmaa ja toimintakulttuuria. Suhtautuminen parannusehdotuksiin kertoo myös paljon siitä, onko odotettavissa onnistunut toimittajasuhde. Jos tuottaja ei hyväksy parannusohjelmaa, ei liikesuhdetta synny. Joissakin tapauksissa Ariza on myös joutunut edellyttämään valvontalaitoksen vaihtamista, jos syntyy vaikutelma, ettei valvontalaitos ole tehtäviensä tasolla.

Tiivistetysti kaikkien toimijoiden luomuarvoketjussa on haluttava tietää ja nähdä omin silmin, mistä raaka-aine tulee. On varmistuttava siitä, että omat tavaratoimittajat toimivat samoin, vaikka jokaisen raaka-aineen kohdalla ei ole itsellä mahdollisuutta lähteä katsomaan arvoketjua loppuun saakka. Alalla on myös välttämätöntä kehittää toimijoiden yhteistyötä. Ariza onkin aktiivisesti mukana hollantilaisissa alan järjestöissä ja Ifoamissa ja sponsoroi järjestöjen aktiviteetteja ja kehityshankkeita. Alan toimijoiden on kannettava vastuuta myös taloudellisessa mielessä. Luomumarkkinan liikevaihto Euroopassa on yli 20 miljardia euroa, mutta alan yhteistyöjärjestö ja edunvalvoja EU tasolla – Ifoam EU Group – toimii vain 300.000 € budjetilla.

Seuraava puhuja, Dr Jochen Neuendorff on saksalaisen valvontalaitoksen GfRS:n johtaja. Hänen aiheenaan oli QAC:t eli kvaternaariset ammoniumyhdisteet (quaternary ammonium compounds), joiden jäämien löytyminen voi indikoida sellaisten tuotantopanosten käyttöä, jotka eivät ole luomussa sallittuja. Aine itsessään ei ole kovin vaarallinen ainakaan jäämäpitoisuuksissa, mutta sitä käytetään hyvin monissa yhteyksissä sekä ruokaketjussa että täysin muissa yhteyksissä. Siksi jäämien alkuperää on vaikea selvittää. QAC:tä on löytynyt muun muassa luomubanaanista, minkä takia GfRS on käynyt koko luomubanaanin tuotantoketjun läpi jäämän alkuperän selvittämiseksi. Vaikka alkuperästä ei pystytty selvityksen kuluessakaan varmistumaan, kertoi tapaus paljon niistä vaikeuksista, joita luomuvalvontaan liittyy. QAC:tä esiintyy banaaneihin kiinnitettävissä tarroissa (luomusäännöt eivät koske pakkausmateriaaleja), mutta myös tavanomaisissa torjunta-aineissa. Koska luomubanaanienkin viljelyyn liittyy lentoruiskutuksia (sallituilla aineilla, muun muassa pyretriini) ja ruiskutukset tapahtuvat samalla kalustolla kuin tavallisten torjunta-aineiden ruiskutukset, heräsi epäilys esimerkiksi ruiskutuskaluston pesujen tehokkuudesta. Tätä ei kuitenkaan pystytty selvittämään, eikä sitä luomuvalvontakäynneilläkään voida käytännössä kontrolloida, koska lentourakoitsijat eivät päästä luomutarkastajia valvomaan toimintaansa. Lisäksi kolmansissa maissa ei kaupallisten luomuhyväksyttyjen tuotantopanosten kontrolli ole välttämättä aukotonta. Luomutarkastuksen yhteydessä pystytään vain toteamaan valmisteen ainesosaluettelosta sen asetuksenmukaisuus, mutta itse aineiden analysoimiseen ei ole resursseja. EU:ssa toimivaltainen viranomainen hyväksyy kansallisella tasolla käytettävät kaupalliset tuotantopanokset asetuksenmukaisiksi, mutta kolmansissa maissa vastavaa toimivaltaista (EU) viranomaista ei ole, joten kaupallisten valmisteiden hyväksyntä jää valvontalaitosten tehtäväksi. Myös mm tulkinta siitä, mitä viljelykierto käytännössä tarkoittaa, tehdään kansallisella tasolla ja kolmasissa maissa siis valvontalaitosten toimesta.

Viimeisenä esityksenä oli Euroopan tilintarkastustuomioistuimen Maria Eulalia Reverte i Casas’in esitys tänä vuonna valmistuneesta luomuvalvontajärjestelmän auditoinnista. Siinä kieltämättä EU:n luomuvalvontajärjestelmä sai melko kylmää kyytiä ennen kaikkea jäsenmaiden ja komission tasolla. Kysymyksessä oli vuonna 1991 syntyneen luomuvalvontajärjestelmän ensimmäinen auditointi. Raportti on ladattavissa netistä.  Yleisesti ottaen raportissa kiinnitetään huomiota puutteisiin valvontajärjestelmän valvonnassa jäsenvaltioiden ja komission tasolla. Raportin tiivistelmässä todetaan:

• osa jäsenvaltioista ei riittävästi valvo valvontalaitostensa toimintaa, joka siten on osittain puutteellista.
• tiedonvaihto jäsenvaltioiden välillä ja jäsenvaltioiden ja komission välillä on puutteellista.
• luomutuotteiden jäljitettävyys on puutteellista valtioiden sisällä ja vielä enemmän, jos tuotteen arvoketju ulottuu useampaan valtioon tai kolmansiin maihin (auditoijat yrittivät jäljittää 85 luomutuotetta alkutuotantoon asti, mutta vain noin puolessa tapauksista se oli mahdollista).
• komissio ei ole riittävästi panostanut jäsenvaltioiden valvontajärjestelmien auditointeihin (käytännössä sitä ei tapahtdu).
• komissiolla ei ole riittävää tietoa siitä, ovatko hyväksyttyjen kolmansien maiden valvontajärjestelmät jatkuvasti asetuksenmukaisia (itse asiassa niitä ei ole koskaan auditoitu niiden hyväksymisen jälkeen).
• toisaalta hyväksyttyjen kolmansien maiden listalle pyrkivien maiden hakemusten käsittely on kohtuuttoman hidasta (yhtään uutta maata ei hyväksytty listalle vuosiin).
•  tuontilisenssien myöntämisjärjestelmässä on heikkouksia.

Auditoijat ovat tehneet raportissa useita suosituksia järjestelmän parantamiseksi ja tiettävästi komissiossa on jo ryhdytty toimenpiteisiin raportin tuloksien pohjalta.

Seminaarin pohjalta voisi syntyä tunne, että luomuvalvonta ei lainkaan toimi. Sellainen johtopäätös olisi kuitenkin kohtuuton, sillä useimmat toimijat ja valvontalaitokset toimivat vastuuntuntoisesti ja alan itsesäätely huolehtii siitä, että pahimmilta ylilyönneiltä ja väärinkäytöksiltä vältytään. Mutta paljon kertoo sekin, ettei viimeinen Italialais-romanialainen huijaustapaus ei paljastunut luomuvalvonnan yhteydessä vaan verotarkastuksen yhteydessä kertoo tilanteesta paljon. Järjestelmässä on paljon parantamista, mutta niin autkottomaan järjestelmään ei järkevillä kustannuksilla ja kohtuutonta byrokratiaa aiheuttamatta päästä, etteikö suunniteltu petos olisi mahdollinen, puhumattakaan huolimattomuudesta ja tietämättömyydestä. Se, että jäsenvaltioiden ja komission tasolla sekä kolmasmaatuonnissa on auditoijien havaitsemia vakavia puutteita johtuu ennen kaikkea resurssien puutteesta asioiden hoitamiseen ja se olisi EU:n tasolla viipymättä laitettava kuntoon.